22.08.2023
Turun Musiikkitalo Fuugan rakentaminen alkaa valmistelevilla töillä
Turun kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 21.8.2023, että Turun uuden musiikkitalon rakentaminen voi alkaa. Valtuusto hyväksyi musiikkitalo Fuugan toteutussuunnitelman ja siirtymisen toteutusvaiheeseen. Valmisteleviin rakennustöihin päästään jo lähiviikkoina.

Kaupunginvaltuuston päätös mahdollistaa alustavien rakennustöiden aloittamisen saman tien.
– Tämä on hieno hetki, kun kirjaimellisesti kuokka painuu maahan. Musiikkitaloa on valmisteltu vuosia. Hankkeessa on tehty erinomaista työtä, minkä ansiosta Turun kaupungin uudelle musiikkitalolle asettamat laatu- ja kustannustavoitteet toteutuvat erinomaisesti. Fuugaan saadaan maailmanluokan akustiset olosuhteet orkesterimusiikin esittämiseen sekä nykyaikaiset tilat monipuolisten tapahtumien järjestämiseen, sanoo allianssiryhmittymän puheenjohtaja Kimmo Suonpää.
Musiikkitalon avajaisia on suunniteltu vietettäväksi loppukeväästä 2026. Fuugan kokonaiskustannukset ovat rakennuskustannusindeksi huomioiden 90,5 miljoonaa euroa. Myös musiikkitalon tavoitehinta on toteutunut suunnitellusti.
Fuuga kruunaa kulttuurirannan
Musiikkitalo Fuuga on osa Turun keskustavisiosta juontuvaa kulttuurirannan kehittämistä.
– Olemme viime vuosina tehneet isoja ja merkittäviä strategisia kulttuuri-investointeja, joista moni liittyy Aurajoen rantaan rakentuvaan kulttuurirantaan. Musiikkitalo Fuuga on näistä investoinneista suurimpia, ja se jatkaa työtämme, jolla vahvistetaan kulttuurin asemaa ja elinvoimaisuutta Turussa. Musiikkitalo myös tukee yhteisöllisyyttä ja sen on tarkoitus olla kaikkien turkulaisten talo. Siksi pidän tärkeänä, että sieltä löytyy monipuolista tarjontaa ja sisältöjä kaikille, sanoo pormestari Minna Arve.
Musiikkitalosta on tulossa paitsi Turun filharmonisen orkesterin koti myös paikka monen tyyppisille kulttuuritapahtumille. Rakennukseen tulee kaksi salia, akustisen orkesterimusiikin esittämiseen suunniteltu 1300-paikkainen konserttisali ja 300-paikkainen monitoimisali. Musiikkitalosta rakennetaan myös sisäkulkuyhteys kaupunginteatteriin.
Työt alkavat lähiviikkoina
Turun uuden musiikkitalon rakentaminen alkaa näkyä Aurajoen rannalla saman tien, kun tonttia valmistellaan kaatamalla siellä olevia puita. Myös taideteoksia aletaan siirtää pois rakennustyömaan alta. Näistä toimenpiteistä Turun kaupunki tiedottaa erikseen.
Rakentamisen vaiheista ja vaikutuksista alueen liikenteeseen kerrotaan lokakuussa järjestettävässä yleisötilaisuudessa sekä kaupungin nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Yleisötilaisuudessa pääsee kuulemaan myös musiikkitalon monipuolisista käyttömahdollisuuksista sekä kysymään lisää allianssin osapuolilta sekä kaupungin edustajilta.
Musiikkitalon allianssiryhmittymään kuuluvat Turun kaupungin lisäksi Hartela Länsi-Suomi Oy, PES-Arkkitehdit Oy, WSP Finland Oy sekä alihankkijoina Laidun-design Oy ja Akukon & Kahle Acoustics -yhteenliittymä.
Kuvassa Kenkälaatikko-tyyppinen konserttisali. © PES-arkkitehdit.
Lue myös intendentti Nikke Isomöttösen blogi:
Turun musiikkitalon pitkä tie