21.05.2021
Tapiola Sinfoniettan syyskauden 2021 ohjelmasato odottaa poimijoitaan

Tapiola Sinfonietta julkaisee syyskauden 2021 ohjelman verkkosivuillaan ja YouTube-kanavallaan perjantaina 21.5.2021 klo 9. Luvassa on konserttisyksy, joka tarjoaa paljon uutta: uusia taiteellisia kumppaneita, uusia yhteistyön avauksia, kantaesityksiä, orkesterissa debytoivia kansainvälisiä kapellimestareita ja huippusolisteja sekä useita eri teemojen ympärille kietoutuvia ohjelmakokonaisuuksia. Lipunmyynti alkaa elokuussa.
Tapiola Sinfoniettan uutena taiteellisena partnerina aloittaa yhdysvaltalainen kapellimestari Ryan Bancroft. Sopimus on kolmivuotinen. Bancroft voitti vuonna 2018 kansainvälisen Malko-kapellimestarikilpailun ensimmäisen palkinnon ja yleisöpalkinnon. Tämän jälkeen hän on vieraillut useissa eurooppalaisissa orkestereissa, kotimaassaan Yhdysvalloissa sekä Kiinassa. Syksyllä 2020 hän aloitti työnsä BBC:n Walesin kansallisorkesterin ylikapellimestarina. Toisena taiteellisena partnerina jatkaa kitaristi-säveltäjä Marzi Nyman, jonka säveltämä lastenkonsertti Avain hukassa esitetään lokakuussa.
Kauden 2021/22 residenssitaiteilijaksi orkesteri on nimittänyt säveltäjä Sebastian Fagerlundin, jonka tuotannosta kuullaan viisi teosta. Näistä kolme on Tapiola Sinfoniettan tilaussävellyksiä, joista ensimmäisenä kantaesitetään huilukonsertto Terral. Solistina on aikamme hienoimpiin huilisteihin kuuluva Sharon Bezaly, jolle teos on myös omistettu.
Bezalyn ohella syyskauden solisteina loistavat mm. vuoden 2015 Sibelius-viulukilpailun voittaja Christel Lee, pianisti Alexandre Kantorow, sopraano Katharine Dain ja viulisti Jonian Ilias Kadesha. Kapellimestaridebyyttinsä Tapiola Sinfoniettassa tekevät kolumbialaissyntyinen Lina Gonzales-Granada sekä pianistinakin tunnettu Alexandre Lonquich.
Syyskauden konserteissa esitetään teoksia yhteensä seitsemältä suomalaiselta taidemusiikin säveltäjältä. Suomalaista musiikkia kuullaan runsaasti myös yhteiskonsertissa kansanmusiikin ykkösyhtye Friggin kanssa. Orkesterin ennakkoluuloton yhteistyö ulottuu myös kevyen musiikin puolelle, sillä syksyn kalenterissa on myös kaksi konserttia laulaja-lauluntekijä Yonan kanssa. Omia teemakokonaisuuksia on syntynyt myös Johan Sebastian Bachin, pohjois- ja etelä-amerikkalaisten säveltäjien sekä oopperan ympärille. Sellosalissa jatkuu Hetkiä-kamarimusiikkisarja, jossa musiikki ulottuu Euroopan hoveista Pohjois-Amerikan kantrikentille.
Varaslähtönä syyskauteen on elokuussa Okko Kamun johdolla esitettävä Beethovenin Fidelio-ooppera, jonka Tapiola Sinfonietta toteuttaa yhteistyössä Urkuyö ja Aaria -festivaalin ja Espoon Kaupunginteatterin kanssa.
Syyskauden konsertit tullaan toteuttamaan kulloinkin vallitsevien turvallisuusmääräysten puitteissa. Ajankohtaiset tiedot konserteista löytyvät verkkosivuilta tapiolasinfonietta.fi
Kertalippujen myynti syksyn konsertteihin alkaa 9.8.2021. Kausikorttien mahdollisesta myynnistä tiedotetaan myöhemmin. Kevätkauden 2022 ohjelma julkaistaan vuoden lopulla.