15.09.2021 / Heta-Elena Heiskanen

Syyskuun 2021 blogi: Musiikilla on paikkansa ilmastotyössä

 

Ilmastonmuutos on aikamme kohtalonkysymys, jonka ratkaisemiseen tarvitaan yhteisiä tekoja. Mikä on musiikin ja orkesterien rooli tämän ihmiskunnan kannalta kohtalokkaan kriisin äärellä?

Musiikki kuiskuttelee, tökkii ja laskeutuu tunnetasolle. Musiikki antaa sävelet, jotka saavat ihokarvat pystyyn ja kyynelkanavat auki. Musiikki herättää kauneuden tuntua ja virittää vaikeidenkin tunteiden äärelle. Musiikki voi hoksauttaa – ”ai noinkin voi ajatella ja tehdä”. Kaikkia näitä tuntemuksia tarvitsemme ihmiskunnan viheliäisimpien ongelmien ratkaisemiseen. Laululla ja musiikilla onkin ollut aina oma paikkansa maailman muuttamisessa.

Kansainvälisessä ilmastomusiikkiliikkeessä on laulettu Bella Ciaon tahtiin, Climate Live -konserttisarjoja järjestetään kuukauden päästä 16.10.2021 kymmenissä maissa, myös Suomessa, ja Let it Grow -musiikkiliike on kutsunut musiikkivaikuttajia versioimaan Enough is Enough –kappaletta tulevan COP26-ilmastokokouksen kirittämiseksi ensi marraskuussa.

Suomessa ilmastomusiikkiliikettä on johtanut ”ilmastoylikapellimestariksi” nimetty Johanna Almark – tuon tittelin hän sai toimittuaan musiikillisena johtajana vuoden 2019 suuressa Climate Aid Finland -konsertissa. Konsertissa yli 200 vapaaehtoista, niin ammattilaisia kuin harrastajia, soitti ja lauloi ilmaston puolesta täydessä Helsingin Musiikkitalon pääsalissa. Konsertilla kerättiin rahaa 80 000 puun istutukseen ja soidensuojeluun yhteistyössä ENO-verkkokoulun sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Hiilipörssin kanssa.

Climate Aid Finland -konsertissa kuultiin myös kantaesitys Almarkin Yes we all need hope -sävellyksestä, joka perustui Greta Thunbergin sanoihin. Vuoden 2021 keväällä Almark sovitti tuosta ilmastoteoksesta version, jossa hänen johtamansa Joensuun kaupunginorkesterin kanssa lauloi ykkösrivin artisteja, räppäreitä, suuri virtuaalikuoro sekä muun muassa Linnan juhlista tutuiksi tullut Biolapset. Teoksen tuotti Hanna Yli-Tepsa. Teos symboloi osaltaan sitä joukkovoimaa, jota ilmastotoimintaan tarvitaan. Mukana on eri ikäisiä eri musiikkilajien edustajia ja sanatkin ovat kolmella kielellä. Teos avautuu ja sulkeutuu Wimme Saaren joikuun, ja välissä kuullaan niin klassista, poppia kuin räppiäkin. Pääsanoma kiteytyy siihen, että toivon ja puheen sijaan tarvitaan tekoja. Teos inspiroi toukokuussa yli 60 tahoa, kuten suurlähetystöjä, järjestöjä, yrityksiä, seurakuntia, oppilaitoksia ja yksilöitä jakamaan videota omien ilmastotekojensa ohella. Viimeksi Almark johti elokuussa 2021 Iin IlmastoAreena -tapahtumassa konsertin Oulu Sinfonian jousiorkesterin kanssa. Tuolloin ohjelmassa kuultiin myös hänen Myrskyvaroitus-sävellyksensä kantaesitys.

Joensuun kaupunginorkesterin ja Oulu Sinfonian lisäksi Sinfonia Lahti on jo pidemmän ajan profiloitunut ilmastokysymyksien edelläkävijänä. Orkesteri on istuttanut muun muassa puita kompensoidakseen liikkumisestaan aiheutuvia päästöjä, ja tänä vuonna Sinfonia Lahti on esittänyt säveltäjä Cecilia Damströmin I.C.E – Indisputable Case of Emergency -teoksen Dalia Stasevskan johdolla. Kappaleen voi kuunnella sadassa tulvavaarassa olevassa kaupungissa verkon välityksellä. Turussa puolestaan vähennetään hiilijalanjälkeä, kun Filharmonisen orkesterin pääsylipulla saa maksuttoman edestakaisen matkan konserttiin kaikissa Föli-joukkoliikennevälineissä.

Orastavia ilmastotoimien suunnannäyttäjiä musiikki- ja orkesterikentältä löytyykin jo. Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että orkesterien toiminta olisi hiilineutraalia ja myönteinen ilmastokädenjälki ulottuisi yleisöön asti. Tässä kolme suuntaa, jolla orkesterit voivat vaikuttaa:

  • Orkesterin oman hiilijalanjäljen pienentäminen. Hiilijalanjäljen osalta on keskeistä tunnistaa suurimmat päästöjä aiheuttavat toimet ja löytää niihin uusia ratkaisuja. Merkittäviä päästöjä aiheuttaa niin orkesterien kuin katsojien matkustaminen. Orkesterien johtajat ja kokonaiset orkesterit, katsojista puhumattakaan, lentävät ympäri maailmaa. Kaikki konserttisalit eivät myöskään ole siirtyneet Helsingin Musiikkitalon lailla aurinkopaneelien aikaan, eli myös tilojen energiaratkaisut vaikuttavat päästöihin. Oheispäästöjä tulee esimerkiksi väliaikojen tarjoiluista, joissa voisi suosia nykyistä enemmän ilmastomyönteisiä ratkaisuja, kuten kasvipohjaisia ruokia.
  • Ohjelmistoon ilmastoteoksia. Orkesterien vahvuusalue on tunteiden ja ajatuksien herättäminen musiikin kautta. Siksi orkestereille luonteva tapa on paitsi tehdä kokonaisia ilmastokonsertteja, niin myös lisätä ilmastoaiheisia sävellyksiä osaksi konserttikokonaisuuksia. Ilmasto-teemakonsertit voivat kiinnostaa osaa yleisöstä, mutta kun ilmastosävellykset jalkautuvat osaksi myös tavallisia konsertteja, laajenee ilmastotietoisuus laajempaankin yleisöön. Konserteissa voidaan esimerkiksi kannustaa yleisöä saapumaan konsertteihin pyörällä tai kävellen ja palkitsemalla sitä. Lisäksi konserteissa voidaan osoittaa osa lippuhinnasta ilmastotyöhön.
  • Koululaiskonsertit ilmastotoimintaa tukemaan. Lapset ja nuoret ovat nousseet ilmastotyön kannalta tärkeäksi ryhmäksi. He ovat toisaalta aktiivisia ilmastotoiminnassa, mutta voivat kokea myös ilmastoahdistusta. Koululaiskonserttien teemoittelu ilmastokonserteiksi mahdollistaisi lasten ja nuorten tunteiden käsittelyä musiikin avulla sekä kannustaisi uusiin yhteistyöprojekteihin orkesterien, lasten ja nuorten välillä.

 

Heta-Elena Heiskanen

Suomen ilmastopaneelin pääsihteeri
erityisasiantuntija, ympäristöministeriö