04.09.2020
Suomen parhaimpiin jousikvartetteihin kuuluva Meta4 nähdään tuplaroolissa Jyväskylä Sinfonian konserteissa 9.9.

Meta 4 (kuvaaja: Tero Ahonen)
Lukuisia kilpailuvoittoja ja tunnustuksia kahminut jousikvartetti Meta4 esiintyy Jyväskylä Sinfonian kanssa keskiviikkona 9.9. Kaputta-konserteissa.
Meta4 toimii konserteissa paitsi solistina, myös orkesterin liidaajana eli johtajana. Antti Tikkanen, Minna Pensola, Atte Kilpeläinen ja Tomas Djupsjöbacka liittyvät kaikki Jyväskylä Sinfonian jousisektioihin tilapäisiksi äänenjohtajiksi ja hitsaavat soittajajoukot itsenäiseksi kokonaisuudeksi.
Meta4 ja orkesteri tulkitsevat yhdessä W. A. Mozartin sinfonian nro 38. Lisäksi yhtye näyttää omaa keskinäistä osaamistaan esittämällä Fanny Mendelssohnin jousikvarteton Es-duuri.
Varaathan käteistä konsertin käsiohjelmaa varten
Syyskaudella konsertin käsiohjelman voi ostaa pelkästään tasarahalla (2 euroa) tai kortin etämaksulla. Käteistä rahaa ei käsitellä, eikä levymyyntiä järjestetä.
Narikkamaksu kuuluu Teatteritalon konserteissa jatkossa lipunhintaan, joten ulkovaatteet voi jättää narikkaan maksutta. Konserttilipun paikkanumero osoittaa vaatesäilytyspaikan narikassa.
Tutustuthan konserttien turvallisuusohjeisiin etukäteen
Yleisön sekä muusikoiden turvallisuus on Jyväskylä Sinfonialle ensiarvoisen tärkeää, minkä vuoksi orkesterin nettisivuille on koottu konserttien turvallisuusohjeet. Yleisön toivotaan tutustuvan ohjeisiin huolellisesti etukäteen, jotta konserttielämys olisi kaikille turvallinen ja nautinnollinen. Lue ohjeet tästä.
Lue lisää:
Kaputta-konsertti
Meta4