23.08.2023
Suomen orkesterilaitoksen kultainen kunniamerkki Aulis Salliselle ja Hannu Linnulle

Suomen Sinfoniaorkesterit ry jakaa Suomen orkesterilaitoksen kunnia- ja ansiomerkkiä henkilökohtaisena kiitollisuuden osoituksena ansiokkaasta toiminnasta maamme orkesterilaitoksen hyväksi sekä tunnustuksena pitkäaikaisesta ansiokkaasta työstä orkesteritoiminnan alalla.
Kultainen kunniamerkki pitkäaikaisesta ja erinomaisesta, koko maan orkesterilaitoksen sekä suomalaisen klassisen musiikin hyväksi tehdystä työstä myönnettiin säveltäjä Aulis Salliselle ja kapellimestari Hannu Linnulle. Merkit luovutettiin Suomen kansallisoopperan orkesterin 60-vuotisjuhlakonsertin yhteydessä Musiikkitalossa 22.8.2023.
Samassa tilaisuudessa jaettiin myös Suomen kansallisoopperan orkesterin muusikoiden ja henkilökunnan ansiomerkit tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta taiteellisen tai hallinnollisen orkesterityön alalla.
Myönnetyt merkit
Kultainen kunniamerkki:
Aulis Sallinen (s. 1935)
Aulis Sallinen on kansainvälisesti arvostetuimpia suomalaisia klassisen musiikin säveltäjiä. Hänet tunnetaan erityisesti oopperoistaan. Ooppera Ratsumies Paavo Haavikon tekstiin kantaesitettiin vuonna 1975 Savonlinnan oopperajuhlilla, ja se oli suomalaisen oopperan merkittävän nousukauden lähtölaukaus. Hänen oopperansa Punainen viiva on esitetty menestyksekkäästi muun muassa New Yorkin Metropolitanissa ja Moskovan Bolshoi-teatterissa. Kullervo kantaesitettiin Los Angelesissa. Kuningas lähtee Ranskaan oli Savonlinnan oopperajuhlien ja Lontoon Covent Gardenin sekä BBC:n yhteistilaus.
Oopperoiden lisäksi Sallisen laajaan tuotantoon kuuluu muun muassa kahdeksan sinfoniaa, sello-, viulu-, huilu- ja käyrätorvikonsertot sekä useita kamarimusiikkiteoksia. Säveltäjänä Sallinen on selkeäpiirteinen ja tarkoituksenmukainen. Teokset on kirjoitettu esitettäviksi ja esittäjien mahdollisuudet huomioon ottaviksi. Tärkeä piirre Sallisen tuotannossa on rehellisyys ja musiikillisten arvojen kunnioitus.
Hannu Lintu (s. 1967)
Hannu Lintu on toiminut ylikapellimestarina monissa suomalaisorkestereissa, viimeisimpänä Kansallisoopperan orkesterissa. Vuosien määrätietoinen työ, vahva ote orkestereiden kehittämiseen, tinkimätön työmoraali ja näkemyksellinen ja rohkea ohjelmistosuunnittelu ovat tehneet hänestä yhden sukupolvensa merkittävimmistä suomalaiskapellimestareista.
Linnun laaja ohjelmisto keskeisistä sinfonioista nykymusiikkiin sekä suuriin oopperateoksiin heijastelee hänen laaja-alaisuuttaan ja monipuolista musiikillista ajatteluaan. Suomen kansallisoopperan ylikapellimestarina hän on tehnyt suuren vaikutuksen Wagnerin sekä 1900-luvun vuosisadan oopperateosten erinomaisena tulkkina.
Uransa aikana Lintu on levyttänyt suuren määrän suomalaisten säveltäjien musiikkia sekä nostanut esiin monia jo unohdettuja orkesteri- tai oopperateoksia.
Kultainen ansiomerkki (30 vuotta)
1. viulun soittaja Ulla Davidsson
3. konserttimestari Andrus Haav
1. viulun soittaja Tuomas Ikonen
1. viulun soittaja Satu Koivula
3. konserttimestari Johannes Latvala
1. viulun soittaja Benita Nordell
1. viulun soittaja Aet Ratassepp
1. viulun soittaja Anna Tapio
1. viulun soittaja Leho Ugandi
2. viulun soittaja Luis Fiestas
2. viulun soittaja Kari-Pekka Immonen
2. viulun soittaja Minna Kinnari
2. viulun soittaja Sophia Miettunen
2. viulun soittaja Arja Puntila
2. viulun soittaja Markku Sihvonen
Alttoviulun soittaja Ari-Pekka Hämäläinen
Alttoviulun soittaja Maarit Kantola
Alttoviulun soittaja Markku Lintunen
Alttoviulun soittaja Minna Linnove-Pulakka
Alttoviulun soittaja Katja Perälä
Alttoviulun soittaja Kaisa Pulkamo
Sellon soittaja Johan Carlsson
Sellon äänenjohtaja Jaakko Paarvala
Sellon soittaja Ville Turunen
Sellon soittaja Jussi Viitala
Sellon varaäänenjohtaja Kirsti Väyrynen-Lausund
Kontrabasson soittaja Miika Asunta
Kontrabasson äänenjohtaja Henri Dunderfeldt
Kontrabasson soittaja Marko Mikkola
Kontrabasson soittaja Petja Wagoner
Oboen äänenjohtaja Janne Korhonen
Klarinetin soittaja Arto Vainio
Käyrätorven soittaja Terhikki Tapani
Käyrätorven äänenjohtaja Tommi Viertonen
Trumpetin äänenjohtaja Touko Lundell
Pasuunan äänenjohtaja John Kotka
Vastaava orkesterijärjestäjä Mikko Jyrkkä
Nuotistonhoitaja Mari Rautio
Hopeinen ansiomerkki (20 vuotta)
1. viulun soittaja Ruth Haav
1. konserttimestari Jukka Merjanen
2. viulun soittaja Riikka Sintonen
2. viulun äänenjohtaja Tuuli Talvitie
2. viulun soittaja Ilona Vuorenoja
Alttoviulun soittaja Silja Salorinne
Sellon soittaja Anne Lagercrantz
Sellon soittaja Jussi Seppänen
Kontrabasson varaäänenjohtaja Sami Koivukangas
Harpun vuorotteleva äänenjohtaja Ya-Wen Lin
Huilun vuorotteleva äänenjohtaja Bernadett Boganyi
Huilun varaäänenjohtaja Matti Närhinsalo
Oboen varaäänenjohtaja Antti Hartikainen
Oboen vuorotteleva äänenjohtaja Veera Pesu
Klarinetin äänenjohtaja Niina Selin
Klarinetin varaäänenjohtaja Patrik Stenström
Klarinetin vuorotteleva äänenjohtaja Tuulia Ylönen
Fagotin soittaja Ilmari Kuoppa
Fagotin varaäänenjohtaja Yasuko Matsuzaki-Svala
Fagotin vuorotteleva äänenjohtaja Janne Pulkkinen
Käyrätorven varaäänenjohtaja Tuomo Eerikäinen
Trumpetin vuorotteleva äänenjohtaja Esko Savioja
Pasuunan varaäänenjohtaja Olav Severeide
Tuuban äänenjohtaja Simo Finni
Patarumpujen äänenjohtaja Jukka Koski
Patarumpujen varaäänenjohtaja Heikki Parviainen
Patarumpujen vuorotteleva äänenjohtaja Samuli Viitanen
Nuotistonhoitaja Juhana Hautsalo
Orkesterikoordinaattori Päivi Kulo
Orkesterijärjestäjä Antti Niemi
Pronssinen ansiomerkki (10 vuotta)
1. viulun soittaja Maija Linkola
1. viulun soittaja Mikk Murdvee
1. viulun soittaja Timo Vanhamäki
2. viulun soittaja Dora Asterstad
Alttoviulun soittaja Jussi Aalto
Alttoviulun varaäänenjohtaja Rémi Moingeon
Sooloalttoviulisti Riitta-Liisa Ristiluoma
Alttoviulun äänenjohtaja Marilou Robitaille-Hains
Sellon soittaja Laura Bucht
Soolosellisti Samuli Peltonen
Soolosellisti Jussi Vähälä
Huilun soittaja Ilkka Laivaara
Huilun äänenjohtaja Alexis Roman
Oboen soittaja Laura Kemppainen
Fagotin äänenjohtaja Asko Padinki
Käyrätorven soittaja Hannes Kaukoranta
Käyrätorven soittaja Jaakko Välimäki
Pasuunan soittaja Niklas Larsson
Orkesterijärjestäjä Panu Leislahti
Lämpimät onnittelut kaikille tunnustuksen saaneille, ja paljon onnea 60-vuotiaalle Kansallisoopperan orkesterille!
Kuvat: Emma Suominen/Suomen kansallisooppera
