26.10.2020

Suomalaisen kansallisromantiikan kaikuja konsertin kapellimestari vaihtuu

riku huhtasaloHenri Tikkanen

Lappeenrannan kaupunginorkesterin ja Rakuunasoittokunnan Suomalaisen kansallisromantiikan kaikuja -konsertin kapellimestari vaihtuu. Kaupunginorkesterin kapellimestari Erkki Lasonpalo on joutunut koronakaranteeniin ja konsertin johtaa hänen sijastaan Rakuunasoittokunnan kapellimestari musiikkimajuri Riku Huhtasalo.

Suomalaisen kansallisromantiikan kaikuja Sibeliuksesta Klamiin

Lappeenrannan kaupunginorkesteri ja Rakuunasoittokunta konsertoivat torstaina 29.10.2020 klo 19 Lappeenranta-salissa. Orkesteria johtaa kapellimestari Riku Huhtasalo. Solistiksi saapuu nuori baritonilupaus Henri Tikkanen. Ohjelman orkesterilauluina hän esittää Einojuhani Rautavaaran kolme laulua oopperasta Aleksis Kivi, Ikävyys, Laulu oravasta ja Sydämeni laulu sekä Oskar Merikannon Elämälle. Orkesterinumeroina kuullaan 120-vuotisyntymän juhlavuoden merkeissä Uuno Klamin alkusoitto Suomenlinna (1940), Armas Järnefeltin wagneriaaninen sinfoninen runo Korsholma (1894) ja Jean Sibeliuksen Finlandia (1899).

Henri Tikkanen valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta syksyllä 2020. Vuonna 1989 syntynyt suomalaisbaritoni kertoo viihtyvänsä lavalla ja nauttivansa oopperaelämysten tuottamisesta kuulijoille. Oopperan rinnalla lied on hänen suuri rakkautensa. Tikkanen lauloi syksyllä 2018 vanginvartijan roolin Jake Heggien uutuusoopperassa Dead Man Walking Lontoon Barbicanissa. BBC:n tuottaman teoksen pääroolin lauloi Joyce DiDonato, ja sen johti Mark Wigglesworth. Tarquiniuksen roolin Brittenin Lucretian raiskauksessa hän lauloi samalla kaudella Helsingissä. Viime keväänä hän sai erinomaiset arviot miespääosastaan Tauno Pylkkäsen oopperan historiallisessa uutustuotannossa Mare ja hänen poikansa Helsingin Ooppera -tuotannossa. Tikkanen on täydentänyt opintojaan mestarikursseilla opettajinaan mm. Dorothy Irving, Soile Isokoski, Konrad Jarnot, Jeffrey Goldberg ja Martin Katz. Tikkasen ohjelmistoon kuuluu myös suuria kirkkomusiikkiteoksia kuten Mendelssohnin Elias-oratorio ja Bachin Johannes-passio.

Kapellimestari, musiikkimajuri Riku Huhtasalo aloitti musiikkiopinnot Kankaanpään musiikkiopistossa 7-vuotiaana Liisa Mattila-Oukarin johdolla soittimenaan piano. Soitin vaihtui myöhemmin kitaraksi, jota opetti Tuomas Hyytinen. Myös harmonikka tuli tutuksi. Sitä hänelle opetti oma isä, pelimannimestari Matti Huhtasalo. Pääinstrumenttinsa saksofonin soiton Huhtasalo aloitti 15-vuotiaana Pertti Holttisen opastuksella.
Ammatilliset musiikkiopinnot Huhtasalo aloitti 1983 Puolustusvoimien soittajakoulussa Helsingissä, opettajanaan Pekka Savijoki. Rakuunasoittokunnan päällikkönä Riku Huhtasalo on toiminut 1.3.2013 lähtien. Kapellimestariopinnot hän suoritti Sotilasmusiikkikoulussa Lahdessa sekä Sibelius-Akatemiassa 1998–2000 opettajinaan mm. Kalervo Kulmala, Jorma Panula, Pertti Pekkanen sekä Atso Almila.
Huhtasalo on ollut virkaurallaan soittajaupseerina Lappeenrannan varuskuntasoittokunnassa/Rakuunasoittokunnassa 1986–91, soittajaupseerina ja apulaiskapellimestarina Pohjanmaan Sotilassoittokunnassa 1991–2000 sekä soittokunnan päällikkönä Satakunnan Sotilassoittokunnassa 2000–2013.
Hän on toiminut työnsä ohessa myös opettajana eri musiikkioppilaitoksissa sijoituspaikkakunnillaan sekä puhallinorkestereiden johtajana. Huhtasalo johti mm. Rauman kaupungin puhallinorkesteria vuosina 2006–2010.
Huhtasalo on myös sovittanut ja säveltänyt musiikkia puhallinorkesterille. Hän voitti mm. vuonna 2010 Salpa-marssi nimisellä kappaleellaan Lappeenrannassa järjestetyn valtakunnallisen marssisävellyskilpailun, jolla haettiin nimikkomarssia Lappeenrannan reservinaliupseereille.