11.12.2020
RSO:n kevät alkaa Conrad Taon ja Christian Gerhaherin erikoisvierailuilla

Amerikkalaispianisti Conrad Tao konsertoi RSO:n vieraana tammikuussa neljä kertaa. Ohjelmassa on Beethovenin ja Andrew Normanin pianokonsertot sekä kamarimusiikkia. Toinen erikoisvieras on maailman arvostetuimpien liedlaulajien joukkoon kuuluva baritoni Christian Gerhaher, joka esittää Schubertin Schwanengesangin pianisti Gerold Huberin kanssa.
Koronapandemiasta johtuen konsertteihin ei myydä kausilippuja. Kertalippujen myynti alkaa heti, kun yleisötilaisuudet jälleen sallitaan. Kaikki kevään konsertit lähetetään suorina lähetyksinä Yle Teemalla, Yle Areenassa ja Yle Radio 1:ssä.
Conrad Tao – pianisti, säveltäjä ja yhteiskunnallinen ajattelija
Talouslehti Forbes nosti Conrad Taon 30 kirkkaimman nuoren klassisen musiikin vaikuttajan listalle vain 17-vuotiaana.
”Taon nimi on usein liitetty niiden nuorten taiteilijoiden joukkoon, joiden toivotaan vievän muusikkouden käsitettä kohti uusia ulottuvuuksia. Hän on paitsi kiinnostava ja teknisesti häkellyttävä pianisti, myös tunnustettu säveltäjä ja yhteiskunnallinen ajattelija”, sanoo ylikapellimestari Hannu Lintu.
Tao esiintyi RSO:n kanssa ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten, ja menestyksekkään vierailun jälkeen heräsi halu esitellä tämän poikkeuksellisen taiteilijan persoonaa mahdollisimman monipuolisesti. Nyt toteutuvalla miniresidenssi-vierailullaan Tao esittää Beethovenin neljännen pianokonserton Hannu Linnun johdolla, Andrew Normanin pianokonserton Sakari Oramon johdolla sekä Poulencin ja Ravelin kamarimusiikkia RSO:n muusikoiden kanssa.
Christian Gerhaher laulaa Schubertin Schwanengesangin
Christian Gerhaherin ja Gerold Huberin on sanottu nostaneen lied-laulun kokonaan uudelle tasolle yli 30-vuotisen yhteistyönsä aikana. RSO:n resitaalivieraina he esittävät Schubertin kuolinvuonnaan säveltämistä lauluista kootun Schwanengesang -kokoelman 15.1. Ritarihuoneella. Konsertti lähetetään suorana Yle Teemalla.
Roope Mäenpään orkesteriteos kantaesitetään Musica novassa
10.2. RSO esiintyy Musica nova Helsinki -nykymusiikkifestivaalin päätöskonsertissa Anna-Maria Helsingin johdolla. Festivaalin teemana ovat arkkitehtuuri ja monitahoiset geometriset muodot. Ohjelmassa on mm. Roope Mäenpään Jamais vu -orkesteriteoksen kantaesitys sekä Maija Hynnisen vain viikkoa aiemmin kantaesitetty oboekonsertto Incandescence.
5.2. RSO:n 3. konserttimestari Paula Sundqvist soittaa Suomen ensiesityksen Rautavaaran Kahdesta serenadista, jonka on osittain orkestroinut Kalevi Aho. Konsertin johtaa RSO:n kapellimestarina debytoiva Constantinos Carydis.
Helmikuun viimeisen orkesterikonsertin johtaa Sakari Oramo ja Julian Andersonin sellokonserton solistina esiintyy Alban Gerhardt. Loppukevään konserteista tiedotetaan myöhemmin.
13.1. klo 20
Hannu Lintu, kapellimestari
Olli Mustonen, piano
Paul Hindemith: Teema ja muunnelmia neljän luonnetyypin mukaan
Franz Schubert: Sinfonia nro 1 D-duuri D.82
15.1. klo 20
GERHAHER & SCHUBERT
Christian Gerhaher, baritoni
Gerold Huber, piano
Franz Schubert: Schwanengesang D.957
22.1. klo 20
Vieraanamme Conrad Tao 1/4
Hannu Lintu, kapellimestari
Conrad Tao, piano
Anton Webern: Konzert op. 24
Igor Stravinsky: Concerto in D
Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto nro 4
23.1. klo 15
Vieraanamme Conrad Tao 2/4
Hannu Lintu, kapellimestari
Conrad Tao, piano
Anton Webern: Konzert op. 24
Igor Stravinsky: Concerto in D
Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto nro 4
György Ligeti: Concerto Românesc
24.1. klo 15 Paavo-sali
Vieraanamme Conrad Tao 3/4
Conrad Tao, piano
RSO:n muusikot
Francis Poulenc: Sekstetto
Maurice Ravel: Gaspard de la nuit
27.1. klo 20
Vieraanamme Conrad Tao 4/4
Sakari Oramo, kapellimestari
Conrad Tao, piano
Andrew Norman: Suspend, fantasia pianolle ja orkesterille, ensiesitys Suomessa
Béla Bartók: Divertimento jousille
5.2. klo 20
Constantinos Carydis, kapellimestari
Paula Sundqvist, viulu
W. A. Mozart: Sinfonia nro 35 D-duuri “Haffner” KV385
Einojuhani Rautavaara – Kalevi Aho: Kaksi serenadia, ensiesitys Suomessa
Zoltán Kodály: Tansseja Galántasta
10.2. klo 20
Musica nova Helsinki -festivaali
Anna-Maria Helsing, kapellimestari
Kyeong Ham, oboe
Ismo Eskelinen, kitara
Iannis Xenakis: Voile
Maija Hynninen: Incandescence ─ konsertto oboelle ja orkesterille
Lisa Streich: Augenlider
Roope Mäenpää: Jamais vu, kantaesitys (Ylen tilaus)
19.2. klo 19
Sakari Oramo, kapellimestari
Alban Gerhardt, sello
Julian Anderson: Litanies, sellokonsertto, ensiesitys Suomessa
Jean Sibelius: Sinfonia nro 3
21.2. klo 15 Paavo-sali
Kamarimusiikkikonsertti 6 / Rounds and Dances
RSO:n muusikot
Jan Bach: Rounds and Dances
Victor Ewald: Brass Quintet nro 3
Anthony Di Lorenzo: Go!