25.09.2023

Orkesterit tiivistävät yleisösuhdettaan muuttuvassa maailmassa

Kotimaisten sinfoniaorkesterien syyskausi on käynnistynyt monin tavoin epävarmassa maailmantilanteessa, joka haastaa orkestereita herättämään yleisöissä entistäkin enemmän uteliaisuutta, tarjoamaan yhä moniulotteisempia elämyksiä, ennakoimaan kuulijoiden odotuksia sekä olemaan entistä lähempänä ihmisiä.

Orkesterit haluavat olla yhä lähempänä kuulijoitaan ja tavoitella uusia yleisöjä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Tavoitteena on herättää uteliaisuutta ja tarjota sellaisia musiikillisia tai monitaiteellisia elämyksiä ja kokemuksia, joita ei saa mistään muualta. ”Yleisön toiveita kuunnellaan entistäkin herkemmällä korvalla. Myös ihmisten arki ja sen tarpeet pyritään huomioimaan konserteissa monin eri tavoin”, kertoo Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtaja Iiris Lehtonen.

Suomen Sinfoniaorkesterit ry ja Innolink Research Oy:n toteuttivat keväällä 2023 orkestereissa laajan kävijätutkimuksen ja ei-kävijätutkimuksen. Tutkimuksesta ilmeni sekä orkesterikonserteissa käyvien poikkeuksellisen korkea sitoutuneisuus orkestereihin että ei-kävijöiden parissa tapahtunut kiinnostuksen kasvu orkesterikonsertteja kohtaan. Tutkimuksessa kuultiin myös ei-kävijöiden näkemyksiä ja toiveita. ”Etenkin ei-kävijöistä saatua kiinnostavaa tietoa päästään nyt aktiivisesti hyödyntämään orkesterien toiminnan suunnittelussa”, Lehtonen kertoo.

Saavutettavuuteen panostaminen sekä ja erilaisten yleisöryhmien parissa tehtävä ennaltaehkäisevä kulttuurihyvinvointityö ovat yhä tärkeämpi osa orkesterien toimintaa, jota on pandemia-ajan jälkeen voitu viedä entisellä laajuudellaan myös konserttisalien ulkopuolelle – kuten kouluihin, vanhainkoteihin, vankiloihin ja muihin erityisiin tiloihin ja ympäristöihin.

Osa orkestereista on saanut yleisöltään toiveita iltakonserttiensa ajankohdan aikaistamisesta. Aikaisempaa konserttiajankohtaa ovat lähteneet kokeilemaan tänä syksynä esimerkiksi Kuopion ja Seinäjoen kaupunginorkesterit, joiden iltakonsertit alkavat jo klo 18.

Juhlavuosia ja merkkipäiviä

Moni suomalainen orkesteri viettää syyskauden aikana juhlavuottaan. Mikkelin kaupunginorkesteri täytti 120 vuotta, Joensuun kaupunginorkesteri 70, Suomen kansallisoopperan orkesteri 60 ja Savonlinna-kvartetti 30 vuotta. Oulu Sinfonian kotina toimiva Oulun musiikkikeskus täytti 40 vuotta, ja Vantaan viihdeorkesteri juhlistaa 75-vuotista taivaltaan Musiikkitalossa 30.9. klo 19 kuultavassa konsertissa.

Heti syksyn alussa palkittiin myös pitkäaikaisia ja merkittäviä orkesterialan toimijoita, kun säveltäjä Aulis Salliselle ja kapellimestari Hannu Linnulle myönnettiin suomalaisen orkesterilaitoksen korkein, eli kultainen kunniamerkki pitkäaikaisesta ja erinomaisesta, koko maan orkesterilaitoksen sekä suomalaisen klassisen musiikin hyväksi tehdystä työstä. Merkit luovutettiin Suomen kansallisoopperan orkesterin 60-vuotisjuhlakonsertissa Musiikkitalossa 22.8.

Lapin kamariorkesterin taiteellinen johtaja John Storgårds täyttää pyöreitä ja juhlii sitä Lapissa keskiviikkona 25.10. konsertilla Kamarisinfoniakonsertti IV: Lauluja ajassa ja ajattomuudessa. Konsertissa kuullaan kantaesityksenä Keith Jarretin Elegy sekä massiviinen Gustav Mahlerin sinfonia nro 7.

Uusia tuulia ja tekijöitä – syksyn konsertit koottu sinfoniaorkesterien yhteiseen konserttikalenteriin

Alkanut syksy on tuonut muutoksia myös monen orkesterin taiteelliseen johtoon. Helsingin kaupunginorkesterin uuden taiteellisen johtotiimin muodostavat ylikapellimestari Jukka-Pekka Saraste, päävierailija Pekka Kuusisto ja vuosittain vaihtuva residenssisäveltäjä, joka on tällä kaudella Anna Clyne. Uuden Musiikkitalo Fuugan vuonna 2026 saavan Turun filharmonisen orkesterin päävierailijana aloitti kapellimestari Christian Kluxen ja Tampere Filharmonian ylikapellimestarina sekä taiteellisena johtajana Matthew Halls.

Kuopion kaupunginorkesterissa on käynnistynyt ensimmäinen uuden ylikapellimestarin Eugene Tziganen suunnittelema syyskausi, ja lisäksi orkesteri ja Kuopion Musiikkikeskus ovat saaneet uuden johtajan, Jari Eskolan. Tapiola Sinfoniettassa aloitti residenssitaiteilijana kirjailija Juha Itkonen, jonka johdolla musiikki ja sanataide kohtaavat. Jyväskylä Sinfonia julkistaa syksyn aikana tulevan ylikapellimestarinsa.

Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n jäsenorkesterien syyskauden konsertit on koottu orkesterien yhteiseen konserttikalenteriin, joka löytyy osoitteesta www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/konserttikalenteri. Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n ylläpitämästä kalenterista voi hakea konsertteja esimerkiksi paikkakunnan, ajankohdan tai esitystyypin mukaan. Kevään 2024 konsertit julkaistaan kootusti kalenterissa joulukuussa 2023.

Lisätiedot:
Iiris Lehtonen
toiminnanjohtaja
040 511 6142
[email protected]

Lue myös:

Suomen orkesterilaitoksen kultainen kunniamerkki Aulis Salliselle ja Hannu Linnulle (23.8.2023):
https://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/uutinen/?id=3312

Pandemia-aika ei heikentänyt kävijöiden sitoutuneisuutta: orkesterien kävijäuskollisuus poikkeuksellisen korkealla tasolla (20.6.2023): https://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/uutinen/?id=3302