15.10.2026 / Hannu Takkula

Orkesterien vetovoimatekijät ja keulahahmojen merkitys

Hyvät musiikin ja kulttuurin ystävät,

kun puhumme vetovoimasta, puhumme usein olosuhteista. Puhumme hyvästä konserttisalista, laadukkaasta ohjelmistosta, hyvästä akustiikasta, rahoituksesta, saavutettavuudesta, markkinoinnista ja yleisötyöstä.

Kaikki nämä ovat tärkeitä. Mutta haluaisin tänään nostaa esiin yhden asian, joka joskus jää niiden varjoon: Vetovoima syntyy lopulta ihmisistä. Paikat voivat olla upeita. Organisaatiot voivat olla vahvoja. Strategiat voivat olla erinomaisia, mutta ihmiset muistavat ihmiset.

Vetovoima ei synny vain siitä, mitä teemme – vaan siitä, miltä meistä tuntuu

Olen Lapin maakuntajohtajana joutunut miettimään paljonkin sitä, mikä tekee Lapista vetovoimaisen. Lapissa on valtavasti asioita, joita voimme luetella: luonto, matkailu, puhtaus, tila, turvallisuus, revontulet, lumi, arktisuus, omaleimaisuus. Mutta jos joku kysyy minulta, mikä on Lapin tärkein vetovoimatekijä, en vastaisi ensimmäisenä yksittäisellä luonnonilmiöllä. Sanoisin: Lapin identiteetti. Lapilla on vahva käsitys siitä, mitä se on. Ja juuri identiteetti on myös kulttuuriorganisaation valtava voimavara.

Orkesteri ei ole vain joukko muusikoita, jotka soittavat korkeatasoista musiikkia. Se voi olla paljon enemmän. Se voi olla kaupungin tai alueen ääni. Se voi olla osa sitä tarinaa, jonka kaupunki, alue tai maakunta kertoo itsestään maailmalle.

Ja tässä kohtaa tulemme orkesterien keulahahmoihin. Mikä tekee keulahahmosta merkityksellisen?

Kun puhumme keulahahmosta, emme tarkoita vain kapellimestaria tai taiteellista johtajaa. Keulahahmo voi olla kapellimestari, intendentti, muusikko, taiteellinen johtaja – tai joskus jopa koko organisaation ympärille syntynyt persoonallinen hahmo.

Keulahahmon tehtävä ei kuitenkaan ole olla julkkis julkisuuden vuoksi, vaan hyvä keulahahmo tekee jotain paljon tärkeämpää: hän antaa organisaatiolle kasvot, äänen ja persoonan.

Ajatelkaamme hetki vaikkapa huippu-urheilua. Kun puhumme jostakin seurasta, emme usein puhu ensimmäiseksi organisaatiokaaviosta tai strategiasta, vaan puhumme ihmisistä: valmentajasta, kapteenista tai tähtipelaajasta. Heistä tulee osa seuran identiteettiä.

Sama toimii myös kulttuurissa. Kun yleisö puhuu orkesterista, sen mieleen ei välttämättä ensimmäiseksi tule hallinnollinen organisaatio, vaan sen mieleen tulee kokemus. Ja usein tuolla kokemuksella on kasvot.

Lappilaisena ja Lapin maakuntajohtajana on luontevaa nostaa esiin yksi suomalaisen orkesterikentän keskeisistä hahmoista: John ”Jontte” Storgårds. Hän on hyvä esimerkki siitä, miten keulahahmo ei ole vain johtaja, vaan myös tulkki, suunnannäyttäjä ja identiteetin rakentaja. Jontte Storgårdsin työssä on ollut aina jotakin sellaista, joka ei rajoitu pelkkään kapellimestarin rooliin. Hän on ollut muusikkojen kanssa samalla puolella lavaa – ei sen yläpuolella. Ja tämä asia näkyy myös yleisölle.

Muistan erään konsertin, jossa Jontte pysähtyi ennen teosta kertomaan lyhyesti, miksi tämä musiikki on hänelle tärkeä. Ei mitään pitkää puhetta, vaan vain muutama lause. Mutta siinä hetkessä yleisö ei enää ollut ulkopuolinen. He olivat osa samaa kokemusta. Ja tämä on juuri sitä keulahahmon voimaa: kyky muuttaa konsertti kohtaamiseksi. Eli tässä Jontte ei muuttanut musiikkia – hän muutti tai mahdollisti tavan kuulla se.

Tässä kohden on kuitenkin hyvä huomioida se, ettei keulahahmon ole tarkoitus peittää organisaatiota. Hyvä keulahahmo tekee organisaation näkyväksi, mutta todella hyvä keulahahmo ei tee organisaatiota riippuvaiseksi itsestään. Ja tämä on se tärkeä ero: jos yhden ihmisen lähtö merkitsee sitä, että koko orkesterin identiteetti katoaa, olemme rakentaneet liian hauraan järjestelmän.

Sen sijaan hyvän keulahahmon johdolla tapahtuu jotakin muuta. Hän nostaa organisaation esiin, antaa sille energiaa ja tekee siitä kiinnostavan. Hän houkuttelee yleisöä ja nuoria muusikoita ja saa myös median kiinnostumaan. Hän myös rakentaa kansainvälisiä yhteyksiä, ja samalla auttaa organisaatiota rakentumaan niin vahvaksi, että se kestää myös hänen jälkeensä. Keulahahmo voi olla sillanrakentaja yksilön ja instituution välillä.

Miksi tällä on merkitystä juuri nyt?

Kulttuuriorganisaatiot kilpailevat tänä päivänä ihmisten ajasta. Kilpailua ei käydä vain orkestereiden kesken, vaan suoratoistopalveluiden, television, sosiaalisen median, urheilun, matkailun, tapahtumien ja kaikkien muiden vapaa-ajan vaihtoehtojen kanssa. Ja kun ihmisellä on rajallinen määrä aikaa, meidän on pystyttävä vastaamaan kysymykseen: Miksi?

Eli miksi haluan juuri tähän konserttiin? Ja vielä tärkeämpään kysymykseen: Miksi minun pitäisi välittää tästä orkesterista?

Pelkkä korkea taiteellinen laatu ei aina riitä vastaamaan tähän. Se on toki välttämätön edellytys, mutta se ei vielä välttämättä synnytä suhdetta orkesterin ja yleisön välille. Suhde syntyy, kun yleisö kokee, että tällä organisaatiolla on jotakin sanottavaa. Eikä vain yksistään sanottavaa, vaan että orkesteri kuuluu juuri tähän paikkaan ja sillä on persoonallisuus – ja sen takana ihmisiä, joihin voi samaistua.

Rovaniemeläisenä palaan vielä takaisin meidän näkökulmaamme, ja ajattelen niin, että Rovaniemi ei ole mikä tahansa suomalainen kaupunki. Se on arktinen pääkaupunki ja paikka, johon ihmiset tulevat eri puolilta maailmaa. Täällä yhdistyvät tiede, kulttuuri, matkailu, luonto, koulutus ja kansainvälisyys. Tästä johtuen, tai juuri tämän vuoksi, myös musiikkikulttuurilla on mahdollisuus tehdä täällä jotakin hyvin kiinnostavaa. Miksi Rovaniemen orkesterin tai musiikkielämän pitäisi yrittää olla mahdollisimman samanlainen kuin jonkin toisen suomalaisen kaupungin?

Niin, ehkäpä juuri päinvastoin. Miksi se ei voisi olla mahdollisimman rovaniemeläinen ja mahdollisimman lappilainen? Miksi esimerkiksi arktisuus ei voisi kuulua myös musiikkielämään?

Tällä en tarkoita tietenkään sitä, että jokaiseen konserttiin tarvitaan revontulet ja porot, vaan sitä, että paikallinen identiteetti näkyy tavassa tehdä asioita: ohjelmistossa, yhteistyössä, kansainvälisyydessä, nuorten kohtaamisessa ja siinä tarinassa, jota orkesteri kertoo.

Jos yrittäisin vielä tiivistää vetovoiman kolmeen sanaan, sanoisin: laatu, identiteetti ja ihmiset. Ensimmäinen on laatu, sillä ilman taiteellista laatua ei ole kestävää vetovoimaa.

Toisena tulee identiteetti, joka vastaa kysymyksiin: miksi juuri tämä orkesteri? miksi juuri tässä kaupungissa? Ja mikä tekee tästä erityisen?

Ja kolmas, eli ihmiset, ei ole suinkaan viimeisin ja vähäisin. Eli: Kuka kertoo tästä? Kuka innostaa? Kuka kutsuu yleisön mukaan? Kuka uskaltaa olla näkyvä? Kuka sanoo ääneen, että meillä on täällä jotakin ainutlaatuista?

Tämä on se kohta, jossa keulahahmojen merkitys korostuu.

Tämän päivän keulahahmolta vaaditaan muutakin kuin taiteellista tai ammatillista osaamista. Keulahahmon täytyy osata kertoa tarinaa. Ei markkinointipuhetta, vaan tarinaa, joka vastaa seuraaviin kysymyksiin:

Miksi tämä musiikki on tärkeää? Miksi tämä konsertti kannattaa tulla kuuntelemaan? Miksi tämä orkesteri kuuluu tähän kaupunkiin? Miksi nuoren ihmisen kannattaa tulla ensimmäistä kertaa konserttiin? Miksi yrityksen kannattaa olla kumppani? Miksi kansainvälisen huippumuusikon kannattaa tulla juuri tänne?

Hyvä tarinankertoja pystyy yhdistämään taiteen ja ihmisen. Ja juuri se synnyttää vetovoimaa.

Lopuksi vielä muutama sana tulevaan kurkottaen.

Tänä päivänä erityisesti nuoret ovat erityisen tärkeä ryhmä. Meidän on uskallettava kysyä miltä orkesteri näyttää sellaisen 18-vuotiaan silmissä, joka ei ole koskaan käynyt sinfoniaorkesterin konsertissa. Näkeekö hän siellä jotakin, joka puhuttelee häntä, vai näkeekö hän vain instituution?

Tässä keulahahmoilla voi olla valtava merkitys. Nuori voi ajatella: “Tuo kapellimestari on kiinnostava”, “Tuo muusikko puhuu samalla tavalla kuin minä”, “Tuollaisen konsertin minä haluan nähdä.” Eli ensimmäinen kokemus voi syntyä yhden ihmisen kautta. Ja siitä voi syntyä elinikäinen suhde musiikkiin. Tämän takia näkyvyys ei ole pinnallista, vaan se voi olla kulttuuripoliittisesti erittäin tärkeää.

Keulahahmo tai hyvä johtaja ei ole vain organisaation edustaja. Hän voi olla organisaation rohkeuden symboli. Hän voi sanoa: “Tehdään tämä”, “Kokeillaan”, “Tuodaan tänne jotakin, mitä täällä ei ole ennen nähty”, “Mennään kansainvälisesti”, “Tehdään yhteistyötä taiteen ulkopuolella”, “Otetaan nuoret mukaan” ja niin edelleen.

Vetovoima tarvitsee rohkeutta. Ja rohkeus tarvitsee usein ihmisen, joka ottaa siitä vastuun.

Mutta lopulta uskon, että vetovoiman tärkein sana on kuitenkin aitous.

Ihmiset tunnistavat nopeasti, jos yritämme rakentaa keinotekoista brändiä. Jos kaikki kaupungit, orkesterit ja kulttuuriorganisaatiot puhuvat samalla tavalla, ei kukaan erotu. Siksi meidän ei pitäisi kysyä vain: “Miten voimme näyttää vetovoimaisilta?”, vaan: “Mikä meissä oikeasti on vetovoimaista?”

Ja sen jälkeen meidän pitäisi uskaltaa tuoda se näkyväksi.

Lapissa puhumme paljon siitä, että meidän pitää saada tänne osaajia. Mutta osaajia ei houkutella vain työpaikoilla. Ihmiset valitsevat paikan, jossa he haluavat elää eräänlaisen kokonaiskokemuksen pohjalta. He haluavat kulttuuria, ja yhteisöjä. He haluavat elämyksiä ja tuntea sen, että paikalla on identiteetti. Siksi musiikki ja orkesterit eivät ole meille mitään ylimääräistä. Ne ovat osa alueen vetovoimapolitiikkaa. Ja kulttuurihan ei ole vetovoiman koriste. Se on yksi vetovoiman tärkeimmistä rakennusaineista. Juuri tässä orkestereilla on erityinen mahdollisuus. Ne voivat yhdistää paikallisen ja kansainvälisen. Orkesterit voivat olla samanaikaisesti syvästi omalla paikallaan ja avoimia koko maailmalle.

Viimeisenä haluan palata vielä siihen, mistä aloitin. ”Ihmiset muistavat ihmiset.”

Eli kun ihminen lähtee konsertista, hän ei välttämättä muista kaikkia yksityiskohtia. Hän ei ehkä muista, millainen organisaatiokaavio orkesterilla oli. Hän ei muista strategiaa. Hän ei muista kaikkia markkinointiviestejä, mutta hän saattaa muistaa tunteen ja sen ihmisen, joka sen tunteen synnytti.

Sen vuoksi ajattelen, että tulevaisuuden vetovoimaisilla orkestereilla on kolme ominaisuutta.

• Ensimmäinen: ne ovat taiteellisesti erinomaisia.
• Toinen: ne tietävät, keitä ne ovat ja missä ne ovat.
• Ja kolmas: niillä on ihmisiä, keulahahmo tai keulahahmoja, jotka uskaltavat tehdä tämän identiteetin näkyväksi.

Nämä keulahahmot eivät ole vain orkesterin kasvoja, vaan parhaimmillaan he ovat ovien avaajia. He avaavat ovia musiikkiin, yleisöön ja kansainvälisyyteen. Ja joskus he avaavat oven myös sellaiselle ihmiselle, joka ei vielä tänään ajattele kuuluvansa sinfoniaorkesterin yleisöön.

Siksi ehkä kaikkein tärkein vetovoimatekijä ei lopulta ole se, kuinka paljon ihmisille kerromme itsestämme. Vaan se, että saamme ihmiset tuntemaan, että tämä on myös heidän paikkansa. Tämä on myös heidän kaupunkinsa. Tämä on myös heidän kulttuurinsa. Ja tämä musiikki kuuluu myös heille. Siinä on mielestäni sekä orkesterien että keulahahmojen todellinen mahdollisuus.

Hannu Takkula
maakuntajohtaja, Lapin liitto

Kirjoitus pohjautuu Hannu Takkulan pitämään puheenvuoroon Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n intendenttiseminaarissa Rovaniemellä 17.8.2026.