10.02.2025 / Seppo Tiensuu

”Onhan tämä työmaa…” – Sinfoniaorkestereiden hallintoa tutkimassa

Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöni (2024) käsitteli suomalaisten sinfoniaorkestereiden hallinnollista henkilökuntaa ja heidän työympäristöänsä, työssäjaksamista ja kehittämiskohteiden etsimistä. Vaikka minulla itselläni hallinnollisen työn tekijänä on napakka kokemus aiheesta (yhteensä 16 vuotta), yllättivät kyselytutkimuksen tulokset samansuuntaisuudellaan. Kun kyselyn kohteena oli koko Suomen kaikkien sinfoniaorkestereiden hallinnolliset henkilökunnat, olisi voinut luulla, että hajontaa vastauksissa olisi ollut paljon enemmän. Samat ongelmat tuntuvat vaivaavan niin pieniä kuin suuriakin orkestereita taustayhteisöistä riippumatta.

Resurssit määräävät orkestereiden toimintaa, vai määräävätkö?

Keväällä 2024 tehdyssä kyselytutkimuksessa selvisi monessa kysymyksessä, että suomalaisten orkestereiden toimistoja vaivaa varsin merkittävä resurssipula. Suuriakin tuotantoja tehdään pienillä voimavaroilla työntekijöitä säästelemättä, mutta ihmiset viihtyvät silti työpaikoillaan. Monia asioita tehdään resurssien puutteesta huolimatta näyttävästi ja mahdollisimman hyvin ”toimiston omalla porukalla”. Esimerkiksi pandemia-aikana monissa orkestereissa aloitettiin konserttien suoratoisto verkon kautta. Jotkut orkesterit ostivat palvelut oman yksikkönsä ulkopuolelta, toiset rupesivat striimaamaan itse konserttinsa. Tämä uusi toimintamuoto on käytössä monin paikoin edelleen. Mutta vähenikö työntekijöiden työmäärä uuden tehtävän tullessa mukaan ja jatkuessa?

Tuotannot digitalisoituvat ja vaativat osaamista. Pienillä resursseilla yksi henkilö voi hoitaa sekä liveäänentoiston että valo-ohjauksen toimien samalla kamerakoordinaattorina. Kuva: Seppo Tiensuu.

Opinnäytetyössäni tein myös teemahaastattelut kahdelle kulttuurialan konkarille kyselytutkimuksen tulosten perusteella. Resurssipula todettiin molemmissa haastatteluissa todelliseksi, ja ratkaisuksi ehdotettiin mm. ”poisvalintaa” ei niin tärkeiden tehtävien kohdalla ja tiettyjen toimistotehtävien jakamista orkesterin muusikoille. Molemmat ideat ovat mielestäni pohtimisen arvoisia asioita. Voidaan tosiaankin hyvällä syyllä kysyä, ovatko kaikki orkesterien toimistoissa tehtävät työt enää tänä päivänä tarpeellisia ja voitaisiinko niistä joitakin vain yksinkertaisesti jättää tekemättä ydintoiminnan siitä kärsimättä. Toisena ideana oli joidenkin tehtävien siirtäminen toimistosta muusikoiden vastuualueeksi. Orkestereissa on kymmeniä korkeasti koulutettuja musiikin alan ammattilaisia, joilta varmasti löytyisi valtavasti osaamista moniin toimistoissa paljon aikaa vieviin tehtäviin, kuten jousitusmerkintöihin ja muihin nuottien parissa tehtäviin toimiin tai ajan vaatimiin somemarkkinointitehtäviin.

Kysymys kuuluukin: ovatko orkesterimuusikot valmiita auttamaan toimiston työntekijöitä kasvavassa tuotannollisessa taustatyössä oman muusikon työn ohessa?

Tulevat ajat näyttävät, voidaanko asiasta edes keskustella. Suurin osa orkestereiden toimistohenkilökunnasta tuntee olevansa osa orkesteria, mutta ajattelevatko orkesterimuusikot samansuuntaisesti – onko heidän mielestään toimisto osa orkesteria?

Ammattikorkeakoulujen tutkimukselliset kehittämistyöt ovat oiva väline yhdistää työntekijöiden ammatillinen kehittyminen ja työpaikan toimintojen kehittäminen. Ajatukseni on ollut myös herättää keskustelua aiheesta, ja sitä toivon tämänkin opinnäytetyöni tekevän. Orkesterien tulisi tarttua nimenomaan yhdessä toimeen resurssipulan ja muiden yhteisten haasteiden voittamiseksi.

Seppo Tiensuu
tuottaja-nuotistonhoitaja
Joensuun kaupunginorkesteri

Seppo Tiensuu, kulttuurituottaja (ylempi AMK) 2024 opinnäytetyö:

https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024111428176