11.03.2021
Mikkelin kaupunginorkesterin keväässä uutta musiikkia kanteleelle ja klassikoita

Mikkelin kaupunginorkesterin kevätkauden 2021 neljäs konsertti avaa ikkunoita talveen kolmen teoksen voimin. Orkesteria saapuu johtamaan Suomessa asuva ranskalaiskapellimestari James Salomon Kahane, ja orkesterin solistina kromaattista kanteletta soittaa Hedi Viisma.
Konsertin aluksi kuunnellaan Gustav Holstin St. Paul’s suite. Teos on Holstin alkujaan työpaikkansa St. Paulin tyttö- koulun orkesterille sävelletty, kaupunginorkesterin aiemmin kuluvana keväänä soittaman Brook Green Suiten tapaan. Konsertin solistinumerona on Matthew Whittalin Five Windows on Winter jousiorkesterille ja kromaattiselle kanteleelle. Teoksen solistina soittaa Hedi Viisma, jolle teos on myös omistettu. Konsertin päättää Pjotr Tshaikovskin kuuluisa jousisekstetto Muistoja Firenzestä op. 70, jonka Mikkelin kaupunginorkesteri esittää jousiorkesteriversiona.
Virolaissyntyinen Hedi Viisma aloitti kanteleopintonsa seitsemän vuoden ikäisenä. Hän valmistui Georg Ots -musiikkikoulusta ja jatkoi opintoja Sibelius-Akatemiassa Ritva Koistisen kanteleluokalla, josta valmistui musiikin tohtoriksi vuonna 2019. Viisma on Tallinnan Musiikkiakatemian kanteleensoiton lehtori sekä aktiivinen solisti ja kamarimuusikko. Suomessa hän on toiminut opettajana mm. Pohjois-Kymen Musiikkiopistossa ja Sibelius-Akatemiassa. Viisma on ollut aktiivisesti sekä kehittämässä soitintaan yhteistyössä rakentajien kanssa että laajentanut kanteleen soittoteknistä kehitystä ja ohjelmistoa tilausteoksin, sovituksin ja yhteistyöllä säveltäjien kanssa. Viisman repertuaari kattaa musiikkia eri aikakausilta renessanssista aikamme musiikkiin. Hedi Viisma on äänittänyt kantelemusiikkia mm. Yleis- radiolle, Viron Radiolle ja IMU-levy-yhtiölle.
Ranskalainen kapellimestari James Salomon Kahane hyväksyttiin Sakari Oramon kapellimestariluokalle Sibelius-Akatemiaan 19-vuotiaana. Suomessa Kahane on kutsuttu johtamaan mm. Sinfonia Lahtea, Tapiola Sinfoniettaa, Jyväskylä Sinfoniaa, Pori Sinfoniettaa ja Joensuun kaupunginorkesteria. Kahanen muusikkouden laaja-alaisuudesta kertovat työkiinnitykset niin vanhan musiikin orkestereiden kuin nykymusiikkiyhtyeidenkin kapellimestariksi, joista mainittakoon Hurra-barokkiorkesteri, kotimainen NYKY ensemble sekä Buchmann Mehta School of Music Contemporary Ensemble. Suomessa Kahane on ollut aktiivinen orkesterikentällä mm. perustamalla Helsinkiin vuonna 2018 uuden kamariorkesterin, jonka pääkapellimestarina hän toimii. Keväästä 2018 alkaen Kahane on toiminut Polyteknikkojen orkesterin kapellimestarina. Kahane valittiin kaikkien aikojen nuorimpana kapellimestarina Gstaadin Menuhin -festivaalille, jonka seurauksena hän johti festivaalikonsertin myös Berliinissä. Ulkomaisista Kahanen johtamista orkestereista mainittakoon mm. Liettuan kansallinen sinfoniaorkesteri. James Kahane asuu tällä hetkellä Helsingissä.
Itä-Suomen AVI:n määräämien koronarajoitusten vuoksi konserttiin ei voida ottaa yleisöä. Konsertti lähetetään maksuttomana suorana verkkolähetyksenä Semilive-palvelun kautta osoitteessa www.semilive.fi/fi/lahetykset-ja-liput/mikkelin-kaupunginorkesteri/
IKKUNOITA TALVEEN
to 18.3.2021 klo 19 Mikaeli
Hedi Viisma, kromaattinen kantele James Kahane kapellimestari
Gustav Holst: Saint Paul’s suite
Matthew Whittall: Five Windows on Winter
Pjotr Tshaikovski: Muistoja Firenzestä op. 70