24.03.2021

Mikkelin kaupunginorkesteri levyttää suomalaista jousiorkesterimusiikkia

Mikkelin kaupunginorkesteri_piha

Tällä viikolla Mikkelin kaupunginorkesteri jatkaa aiemmin keväällä aloittamaansa suomalaisen jousiorkesterimusiikin levytysprojektia. Levykokonaisuuden säveltäjänimiä ovat Erkki Melartin, Toivo Kuula, Selim Palmgren, Ida Moberg, Robert Kajanus, joidenka lisäksi levytettävien viiden suomalaisen kansansävelmän sovitukset on tehnyt Väinö Haapalainen.

Pääkapellimestari Erkki Lasonpalon johdolla levytyssuunnitelmassa on pääosin ennen levyttämätöntä kotimaista jousiorkesterimusiikkia. Erkki Melartinin Serenadi jousille on ollut kaupunginorkesterin peruskirjallisuutta jo pitkään, ja saa viimein ansaitsemansa levytyksen. Selim Palmgrenin Kehtolaulu op. 17/9 on hiljainen ja kaunis miniatyyri vuodelta 1911. Usein ensimmäiseksi suomalaiseksi naissäveltäjäksikin mainitun Ida Mobergin (1859- 1947) Stillhet on alkujaan säveltäjän keskeneräiseksi jääneestä oopperasta Aasian valot elämään jäänyt pienimuotoinen kehtolaulu. Toivo Kuulan erikoisesti nimetty Fuuga, sine op. (1906) on niinikään ennen levyttämätöntä materiaalia. Väinö Haapalaisen jousiorkesterisovitukset viidestä tutusta suomalaisesta kansansävelmästä ovat En voi sua unhoittaa poies, Minun kultani kaunis on, Aamulla varhain kun aurinko nousi, Linjaalirattaat ja Voi äiti parka ja raukka. Kapellimestarina paremmin tunnetun Robert Kajanuksen Huutolaistytön kehtolaulu saa nyt tuoreen levytyksen ja näkökulman, edellinen taltiointi on noin kymmenen vuoden takaa.

Äänityksestä vastaa Enno Mäemets ja taltiotuottajana työskentelee Seppo Siirala.