03.01.2023
Menestystä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin levyille
Stockholm Diary kolmanneksi Ruotsin radion Vuoden levy -valinnassa

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri (KPKO) julkaisi 50-vuotisjuhlavuotenaan 2022 kaksi levyä; Wiljami Niittykosken musiikkia sisältäneen levyn sekä Stockholm Diaryn. Molemmat ovat vuodenvaihteessa saaneet suitsutusta niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.
Tammikuussa 2022 julkaistu ”Stockholm Diary”(Alba ABCD 467) sisältää musiikkia säveltäjiltä Arnold Schönberg, Igor Stravinsky, Sally Beamish sekä Esa-Pekka Salonen. Orkesterin taiteellisen johtajan, viulisti Malin Bromanin kanssa äänitetty levy on jo aiemmin saanut hienot arviot niin kotimaisilta arvostelijoilta kuin ulkomaisilta tahoilta, muun muassa brittiläiseltä, arvostetulta Gramophone-lehdeltä. Viimeisin huomionosoitus tuli joulupäivänä, kun Ruotsin radion musiikkiohjelma ”Musikrevyn i P2” jakoi levylle pronssia vuodenvaihteen ohjelmassaan, jolloin raati huomioi kaikki vuonna 2022 viisi tähteä saaneet levyt. Vuoden toiseksi parhaaksi levyksi ylsi Sony Classicin kustantama, Heinz Holligerin johtaman Baselin Kamariorkesterin levy ja vuoden parhaan levyn tittelin vei Attacca-jousikvartetin Caroline Shawn musiikkia sisältänyt levy ”Evergreen”. Palkintosijoista kilpailivat muun muassa sellaiset eurooppalaiset huippuorkesterit kuin Leipzigin Gewandhausorkester Franz Welser-Möstin johdolla, Deutsche Kammerphilharmonie Pekka Kuusiston johdolla ja katalonialainen Le Concert des Nations Jordi Savallin johdolla.
Toukokuussa 2022 orkesteri julkaisi keskipohjalaisyleisön hartaasti toivoman levyn, ”Wiljami Niittykoski – kansansäveltäjä” (Alba ABCD 468), sisältäen uusia sovituksia kaustislaisen säveltäjän ja pelimannin, Wiljami Niittykosken tuotannosta. Ennen joulua löysi levy tiensä Helsingin Sanomien ”Vuoden 2022 18 parasta albumia”-listalle.
Stockholm Diary -levy on tällä hetkellä myös Emma-ehdokkaana kategoriassa Vuoden klassinen levy. Voittaja selviää suorassa tv-lähetyksessä Helsingin jäähallilla järjestettävässä Emma-gaalassa perjantaina 3.2.
Tiedustelut tai lisätiedot:
tiedotus-/markkinointisihteeri Sara Nikula,
puh. 040 762 7616, [email protected]