19.10.2021 / Ulla Hirvensalo

Lokakuun 2021 blogi: Konserttiyleisössä korona-aikana

Musiikki on ollut minulle kouluajoista lähtien ystävä, jonka syliin aina pääsee. Olen ehdottomasti harras konserteissa kävijä kuin myös levyjen kuuntelija. Nykyään kuuntelen levyjä, kun kirjoitan. Silloin musiikki auttaa ajatusten kulkua ja tuo uusia ideoita. En kuitenkaan aina kirjoita, vaan tarvitsen uusia elämyksiä elävästä musiikista.

Työaikana oli rentouttavaa istua Finlandia-talon penkillä ja sulkea aivot muulta kuin musiikilta. Koska en ollut kuin harrastelijaviulisti, halusin tietää musiikista enemmän. Aloin Ilkka von Boehmin musiikkiluentojen ahkeraksi kuuntelijaksi. Viikoittaiset luennot olivat virkistävä ruiske aivoihin. ”Tätä säveltäjä tarkoitti, kuuntele tarkkaan” ja niin edelleen. Sävelten taika alkoi avautua. Viikoittaiset konserttikäynnit muuttivat tahtia, kaksi tai kolme kertaa viikossa tarvitsin musiikkia puhdistamaan aivojani. Kesät menivät sutjakkaasti musiikkitapahtumia kierrellessä. Naantalin musiikkijuhlat, Avanti, Kuhmo, Turun musiikkijuhlat, Lieksan vaskiviikot muutamia mainitakseni. Oletin, että näin eläkevuoteni vietän, konsertista toiseen kesällä ja talvella, syksyllä ja keväällä.

Voi miten väärässä olin. 12.3.2020 Suomeen leiriytyi koronavirus. Onhan meillä ollut ennenkin viruksia. Tulirokko, jonka sairastin kulkutautisairaalassa, tuhkarokko, joka vei minut syviin kuumehoureisiin uniin, vesirokko, joka toi yhden kutiavan rokon selkään ja sitten polio, joka aiheutti rokotuskampanjan. Aasialainen nosti kuumeen ja vei voimat. Näistä kaikista olen selvinnyt.

Koronalla olikin suuri valta etenkin alussa, kun ei ollut rokotteita. Olin eristyksissä noin 1,5 vuotta, eikä yhtäkkiä mikään ollut kuin ennen. Pahinta tietysti oli, että konsertit lopetettiin kokonaan. Tuli puolentoista vuoden lähes totaalinen loppu elävälle musiikille. Oli turvauduttava levyihin ja striimauksiin, jotka aluksi olivat hankalasti asennettavissa kotikoneille. Elävän musiikin ja ystävien tapaamisten jano kasvoi.

Kesällä osallistuin Avantin Suvisoittoon, Sysmän Suvisoittoon (uusi tuttavuus), Kuhmon Kamarimusiikkiin, Rauma Festivoon (uusi tuttavuus) ja Musiikkia! Ruovesi -kamarimusiikkifestivaalille (uusi tuttavuus). Poissa olivat Naantalin Musiikkijuhlat, Turun musiikkijuhlat ja Lieksan vaskiviikot. Kaikki juhlat olivat niin sanotusti ”riisuttuja”, ohjelmaa oli supistettu ja osallistujamääriä vähennetty. Kiitos kaikille juhlien järjestäjille; taioitte meille näissä olosuhteissa sydäntä lepuuttavia tuokioita musiikin parissa.

Ahkeran painostuksen jälkeen viranomaiset saatiin taipumaan, ja muutaman farssitapahtuman kautta konserttisalit, oopperat ja teatterit saivat puolittaisen oikeuden esittää musiikkia ja muita esityksiä maskien piilottamille kulttuurinnälkäisille. Tarvittiin Oopperan johdon tomera tempaus ja vessojen käyttöä vahtiva poliisi, jotta AVI uskoi osaamisen tasoon.

Elävän musiikin kaipuu on ollut kova – siksi huokailemme iloisena, kun tapaamme tuttuja konserttien helmiä, jotka hellivät musiikin puutteessa kuivahtaneita korviamme.

Mitä odotan nyt, kun pandemia näyttää hellittävän otteensa ja saamme kokonaisen orkesterin eteemme soittamaan juuri meille? Mitä odotan syyskaudelta? Että salit täyttyvät kuulijoista, ja että saamme kuunnella sekä vanhoja tuttuja kuin myös myös uudempia sävellyksiä. Riittääkö se?

Kun konserttisalien ovet avautuvat ja soittajat marssivat lavalle, tuntuu, kuin elämä palaisi oikeille juurilleen. Kaipaan sitä innovatiivista otetta, johon tuntemani orkesterit pystyvät. Odotan uusia musiikkielämyksiä tuttujen musiikkiesitysten seuraksi. Opettakaa meitä löytämään sekä vanhoista ei niin tutuista kuin uusista musiikkikappaleista elämällemme sisältöä. Herättäkää meidät koronaväsymyksestä!

Ensimmäinen konsertti Musiikkitalossa kokonaisen orkesterin ja puolikkaan kuulijamäärän kanssa herätti suuria tunteita, jotka puolisoni Matti Hirvensalo purki seuraavasti.

Riemukas oli eilen se hetki, jolloin kapellimestari Susanna Mälkki ja soittajat kajauttivat huudon ”Tervetuloa!” Musiikkitalossa pidetyn HKO:n konsertin aluksi. Lavalta purkautuva hyväntuulinen energia jatkui Antonín Dvořákin Slaavilaisten tanssien sävelten täyttäessä salin. Kuten Susanna oli kirjoittanut ohjelmalehtiseen, ”slaavilainen henki on myös aristokraattinen ja yltäkylläinen maailma, jonka sydän sykkii tunteella.” Näin todella tapahtui! Väliajan (sic!) jälkeen lavalle astuivat myös huilisti Claire Chase ja laulaja-kontrabasisti Esperanza Spalding, joiden solistinumerona oli maailman kantaesityksenä kuultu Felipe Laran Double Concerto. Eksoottisen värikäs sävellys toi mieleen päiväntasaajaseutujen salaperäisen maailman. Yleisö palkitsi kuulemansa räjähtävin aplodein, joista ei ollut tulla loppua, ja joista säveltäjäkin sai nauttia. Yltäkylläisen upea ilta!

Ulla Hirvensalo

Kirjoittaja on intohimoinen orkesterien ystävä ja konserttikävijä.
Kuva: Maria Tasula