06.09.2022
Lapin kamariorkesterin levytys ehdolla Gramophone-palkinnon saajaksi!

Vuonna 2022 julkaistu levytys on ehdolla nykymusiikin kategoriassa.
Levytys sisältää säveltäjä Hans Abrahamsensin teoksen Schnee, 10 kaanonia yhdeksälle soittajalle. Lapin kamariorkesterin muusikoita johtaa taiteellinen johtaja John Storgårds. Levytys on äänitetty Korundi-salissa helmikuussa 2020 ja
julkaistu tänä vuonna Dacapo-levymerkillä.
Gramophone-palkintojen saajat julkaistaan lokakuun alussa. Eri kategorioissa on ehdolla kaikkiaan 72 parhaaksi valikoitua levytystä eri puolilta maailmaa, jotka ovat ehdolla eri kategorioissa kuten kamarimusiikissa, oopperassa tai
nykymusiikissa. Lapin kamariorkesteri on aiemmin ollut Gramophone Award -ehdokkaana vuonna 2013 ensilevytyksellä Vagn Holmboen kamarisinfonioista. Myös kyseinen levy julkaistiin Dacapo-levymerkillä.
John Storgårdsilla on tänä vuonna erityisesti jännitettävää, sillä Lapin kamariorkesterin levytyksen lisäksi hän on ehdolla myös konserttokategoriassa johtamansa Tukholman Filharmonikkojen ja viulisti Johan Dalenen levytyksellä Sibeliuksen ja Nielsenin teoksista BIS-levy-yhtiölle.