21.03.2022

Kymijoen Lohisoitto -festivaali 8.-12.6.2022

LUVASSA MONIPUOLISIA MUSIIKKINAUTINTOJA UPEIMMASTA KLASSISESTA ROCKIIN, JAZZIIN JA SOULIIN, LASTENKONSERTTEJA UNOHTAMATTA

Kymijoen Lohisoitto -festivaali käynnistyy jälleen keskiviikkona 8.6. Vuonna 2020 festivaali jäi
kokonaan väliin koronapandemian vuoksi ja viime vuonna koronarajoitusten edelleen kurittaessa
tapahtuma-alaa se saatiin kuitenkin järjestettyä typistetyssä muodossa kahdessa jaksossa; osa
livekonsertteina ja osa striimaten. Vaikka tämän vuoden festivaalia on järjestetty edelleen hieman
epävarmoissa olosuhteissa, iloitsee Lohisoitto-tiimi suuresti siitä, että edessä on kolmen vuoden
jälkeen miltei normaali festivaalikattaus. Pienempiä konserttipaikkoja, kuten Langinkosken
keisarillinen kalastusmaja on jouduttu jättämään pois. Saaristoon suuntautuvien konserttien
järjestämisen mahdollisuutta kuitenkin kartoitetaan vielä.

Viisipäiväinen festivaali tarjoaa jälleen ainutlaatuisia musiikkielämyksiä laaja-alaisesti moneen
makuun. Kattauksessa on klassista musiikkia, jazzia, folkrockia ja soul-musiikkia suomalaisten ja
ulkomaisten huippumuusikoiden esittämänä. Lapsille on myös tarjolla korkeatasoinen konsertti ja
viime vuosien tapaan Lohisoitossa kuullaan myös mielenkiintoinen musiikkiaiheinen
luento. Tapansa mukaisesti Lohisoitto tarjoa jotakin sellaista, mitä alueella ei normaalisti kuulla.
Ensimmäinen Kymijoen Lohisoitto järjestettiin kesällä 1996. Festivaali järjestetään täysin
talkoovoimin rakkaudesta ja intohimosta musiikkiin.

YHDESSÄ! ELÄVÄN MUSIIKIN VOIMAA! – KOOSTE LOHISOITON OHJELMATARJONNASTA

Lohisoitto-festivaalin vuoden 2022 teemana on ”Yhdessä! Elävän musiikin voimaa!”.
– Tämä iskulause ei syntynyt tyhjästä. Ihmiskunta on elänyt globaalisti yli kahden vuoden ajan
koronapandemian aikaa, mikä on haastanut normaaleja kanssakäymisen tapoja ja eristänyt
meidät myös elävän musiikin ääreltä. Pandemia ja toisaalta myös vaihtelevat maailmanpoliittiset
tilanteet ovat tuoneet kuitenkin kääntöpuolena esille sen, miten suuresti tarvitsemme toisiamme ja
olemme riippuvaisia toisistamme. Tämän vuoden festivaaliohjelma on luotu juuri tämän ajatuksen
ympärille; kulttuuri ja tässä tapauksessa erityisesti musiikki sisältävät valtavan potentiaalin
toiveikkuuden, sisäisen rauhan ja yhteisöllisyyden luomiseen ja ylläpitämiseen – näitä kaikkia
asioita tarvitsemme kipeästi juuri nyt, juuri tässä hetkessä, kiteyttää Lohisoiton uusi puheenjohtaja
Reetaliina Marin.

Tämän vuoden festivaali käynnistyy Kotkan torilla keskiviikkona 8.6. klo 11.30 kun lavalle astelee
pitkän linjan akustinen bluegrass-yhtye Jussi Syren & The Groundbreakers. Kotimaan lisäksi tämä
kokoonpano on tehnyt kiertueita kuudessa Euroopan maassa ja yhdeksässä Yhdysvaltain
osavaltiossa. Ennen konserttia julistetaan myös Vuoden Marjas -arvonimen saaja. Tilaisuuteen on
vapaa pääsy.

Avajaiskonserttina Kotkan konserttitalossa keskiviikkona 8.6. klo 19 on tarjolla konsertti, joka
kantaa nimeä “Loistelias Strauss – Ooperan ja näyttämömusiikin juhlaa”. Lohisoitolla on suuri ilo
tehdä yhteistyötä Kymi Sinfoniettan ja sen taiteellisen neuvonantajan Olari Eltsin kanssa, joka on
luonut avajaiskonserttiin aivan ainutlaatuisen ohjelman nimenomaan festivaalia, sen yleisöä ja
kesäistä ajankohtaa silmällä pitäen. Solistikaartissa ovat tulevan kesän Savonlinnan
oopperajuhlien tähti, sopraano Miina-Liisa Värelä ja tenori Mati Turi sekä sopraano Johanna
Lehesvuori, mezzosopraano Elli Vallinoja ja sopraano Hanna Rantala. Kuulemme Richard
Straussin loisteliaasta ja rakastetusta oopperasta ‘Ariadne auf Naxos’ Ariadnen (Miina-Liisa
Värelä) aarian ja koskettavan loppukohtauksen, jossa kaikki viisi laulajaa todella pääsevät
näyttämään monipuoliset kykynsä. Konsertissa kuullaan myös elämäniloa pursuava Straussin
Porvari aatelismiehenä -sarja.

Lohisoiton luentotilaisuudessa pureudutaan jälleen tärkeään ajankohtaiseen aiheeseen. Torstaina
9.6. klo 13 Merikeskus Vellamon auditoriossa kuulemme luennon “Moninaisuus musiikissa ja
oboisti Aale Lindgrenin tarina”. Kirjailija, kriitikko ja väitöskirjatutkija Marissa Mehr luennoi
moninaisuudesta musiikkialalla ja kertoo oboisti Aale Lindgrenin elämäkerran “Aale – huoleton
oboisti” kirjoittamisesta. Tilaisuuden päätteeksi Aale kertoo omin sanoin elämästään ja mittavan
monipuolisesta muusikon urastaan. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Lapsille on tarjolla kahden esityksen verran torstaina 9.6 (klo 16 ja 18) keppareita ja akrobatiaa
Kotkan konserttitalossa, kun Race Horse Companyn Chevalier vie katsojansa retkelle sirkuksen
uljaiden ratsujen maailmaan. Sami Tammelan säveltämä musiikki yhdistää perinteisen sirkuksen
musiikillisen maailman elektronisiin elementteihin ja instrumentteihin. Konsertin ikäsuositus on
neljästä ikävuodesta ylöspäin. Konsertti järjestetään yhteistyössä Kotkan Pelastakaa Lapset ry:n,
Kotkan Yksityinen Musiikkikoulu Ky:n eli Muskatin ja Kotkan kaupungin kanssa.

Torstain 9.6. tarjonta jatkuu Merikeskus Vellamon Venehallissa klo 19, kun lavalle astuu Pekko
Käppi & K:H:H:L-yhtye. Pekko Käppi & K:H:H:L on tamperelainen, Suomen folkrocktaivaan
nykyhetken kuumin ja kovaäänisin nelikko. Yhtyeeltä on ilmestynyt neljä levyä, jotka ovat olleet
arvostelumenestyksiä ympäri maailmaa. Arvostettu brittiläinen musiikkijulkaisu kuvaili yhtyettä
lauseella: ”T. Rex of Finland”. Yhtyeen keulakuva Pekko Käppi on vanhaan suomalaiseen
perinteeseen erikoistunut laulaja-lauluntekijä sekä savokarjalaisen jouhikon soittaja, joka osaa
käyttää soitintaan monipuolisesti eri musiikkityyleihin, nyt kuullaan miten se soi folk- ja rock tyyleissä.
Perjantaina 10.6. Lohisoitossa kuullaan “Barokin hehkua: Naisia barokkioopperoissa”. Lohisoiton
vakiovieras Suomalainen barokkiorkesteri vierailee jälleen Pyhtään tunnelmallisessa
keskiaikaisessa kivikirkossa klo 19 solistina sopraano Tuuli Lindeberg. Konsertin ohjelma kurkistaa
barokin oopperakirjallisuuden naishahmoihin. Näiden naishahmojen matkassa Tuuli Lindeberg
ja Suomalaisen barokkiorkesterin muusikot makustelevat barokkioopperoiden ilmaisuvoimaista
lyriikkaa, rikasta ilmaisukieltä ja leveää sointivärien palettia.

Samaan aikaan toisaalla: Lohisoitto laittaa ison soul-vaihteen pykälään, kun Nina Mya ottaa
Vellamon Venehallin haltuunsa kuusihenkisen yhtyeensä kanssa perjantaina 10.6. klo 19. Nina
Mya on palkittu ja kansainvälisestikin menestynyt suomalainen jazzlaulaja ja säveltäjä. Hän on
nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä urallaan paljon: hän on esiintynyt niin kotimaassa kuin
ulkomaillakin ja julkaissut neljä sooloalbumia, viimeisimpänä kesällä 2021 julkaistu Just Another
Lonely Soul, jonka musiikkia kuullaan tässä konsertissa.

Lauantaita 11.6. käynnistellään torikahvien merkeissä Karhulan torilla klo 10.30 kun torikansaa
saapuu viihdyttämään Duo Lauri & Satu, eli Lauri Ankerman ja Satu Lankinen. Tämä duo tarjoilee
elämänmakuisia tarinoita ja rouheita soundeja. Bluesin ja kansanmusiikin sekoituksesta syntyy
omaleimaista suomenkielistä juurimusiikkia, jossa laulu, resonaattorikitara, haitari, jouhikko ja
paimenpuhaltimet luovat ainutlaatuisen yhteissoinnin. Konserttiin on vapaa pääsy.

Lauantaina 11.6. Pyhän Nikolaoksen kirkon edustalla soi Rauhan kellot -konsertti klo 12.30. Kymi
Sinfoniettan lyömäsoittajan Vladimir Belovin johtamassa konsertissa Kotkan Pyhän Nikolaoksen
ortodoksisen kirkon kellot soivat rauhan puolesta ja kutsuvat kaikkia kuulijoita äärelleen
löytämään meditatiivista lohdutusta ja pohtimaan rauhan valtavaa arvoa ja sen haurautta. Belov
on orkesterimusiikin lisäksi erikoistunut kirkonkellojen soittamiseen, ja tänä vuonna kellojen
viestissä on poikkeuksellisen merkityksellistä sanomaa.

Sunnuntaina 12.6 Sapokan lavalla klo 12 Kotka-Kymin seurakunta järjestää vielä messun, johon
on vapaa pääsy.

Lohisoitto tekee yhteistyötä myös muiden kulttuuritapahtumien kanssa. Tällä kertaa vuorossa on
Sagitta Sea Jazz -tapahtuma, joka järjestetään lauantaina 11.6. klo 19 Cafe Sagitassa Pyhtäällä.
Saksofonisti Eero Koivistoinen tuo lavalle oman yhtyeensä ja illan toisena esiintyjänä on Stella’s
Sunday. Kansainvälisestikin tunnettujen muusikoiden jazzillan Sagitassa mahdollistavat
Keski-Euroopassa jalkapalloa ammatikseen pelaavat veljekset Fredrik ja Richard Jensen. Muina
yhteistyökumppaneina ovat Pyhtään kunta ja Kymijoen Lohisoitto. Liput ovat myynnissä 1.5. lähtien Cafe Sagittassa.

Liput tulevat myyntiin Lippupisteeseen (www.lippu.fi) 18.3.2022 (lukuunottamatta Sagitta Sea
Jazzia).

Koko festivaaliohjelma löytyy myös osoitteesta www.lohisoitto.fi