21.09.2023
Kirjeitä säveltäjille − Kirjailija Juha Itkonen aloittaa Tapiola Sinfoniettan residenssitaiteilijana

Tapiola Sinfonietta on kutsunut kauden 2023/24 residenssitaiteilijaksi kirjailija Juha Itkosen. Taideneuvoston puheenjohtajana toimiva Itkonen julkaisee residenssikautensa aikana muun muassa sarjan kirjoituksia, joissa hän käy kirjeenvaihtoa menneiden vuosisatojen säveltäjäsuuruuksien kanssa. ”Ajattelin että kirjoittaisin oman kirjeeni Mozartille, Beethovenille, Riesille ja Haydnille. Ja sitten heittäytyisin fiktiiviseen suuntaan ja laittaisin jotkut näistä säveltäjistä kirjoittamaan kirjeitä toisilleen”, kertoo Itkonen suunnitelmistaan.
Kauden 2023/24 aikana kirjeitä syntyy yhteensä yhdeksän kappaletta. Uusi kirje julkaistaan kerran kuussa Tapiola Sinfoniettan verkkosivuilla. Painettuna nämä ainutkertaiset ensipainokset voi saada Tapiola Sinfoniettan tietyissä konserteissa, käsiohjelmien liitteenä.
Kevätkaudella 2024 Itkosen kynänjälki näkyy myös Tapiola Sinfoniettan konserttiohjelmissa.
5.4.2024 Itkonen ja orkesterin taiteellisen partneri, kitaristi-säveltäjä Marzi Nyman isännöivät Tapiolan uudella Kupla-klubilla musiikkia ja sanataidetta yhdistävän klubi-illan.
11.4.2024 Espoon kulttuurikeskuksessa kantaesitettävään Heta Ahon uuteen teokseen Itkonen tekee lyriikan. Nuoruus-festivaalin ohjelmaan kuuluvan konsertin johtaa Tapiola Sinfoniettan toinen taiteellinen partneri, kapellimestari Ryan Bancroft ja solistina on laulaja ja performanssitaiteilija Anni Elif.
Tapiola Sinfoniettan ja Juha Itkosen yhteistyö käynnistyi jo keväällä 2022 Kamarimusiikkia kappeleissa -konserttisarjassa ja jatkui keväällä 2023 Politiikka-festivaalilla.
”Musiikki on suuri rakkauteni, ja yhteistyön syventäminen Tapiola Sinfoniettan kanssa on erittäin innostavaa. Klassisen musiikin maailma ei ole minulle täysin vieras, sillä musiikillinen polkuni käynnistyi 12 vuoden piano-opinnoilla Hämeenlinnan musiikkiopistossa. Kun sanat ja sävelet yhdistyvät, mahdollisuuksien avaruus on laaja”, Juha Itkonen toteaa.
Vuonna 2003 esikoiskirjansa julkaissut Juha Itkonen on kirjoittanut uransa aikana monissa eri muodoissa. Romaaniensa lisäksi hän on tehnyt muun muassa journalistisia tekstejä, laululyriikkaa ja teatteria. Itkosen uusin kirja, Teoriani perheestä (julkaisija Gummerus 2023), on omakohtainen kertomus kasvusta nelilapsisen perheen isäksi. Jatkossakin Itkonen haluaa säilyttää uteliaisuutensa ja löytää uusia tapoja tutkiskella elämää ja ihmisiä kirjoittamalla.
- Kirjeitä säveltäjille -verkkojulkaisu 21.9. alkaen: https://www.espoo.fi/fi/tapiola-sinfonietta/kirjeita-saveltajille
- Juha Itkosen residenssitaiteilija -esittelyvideon offline-versio, salasana standout: https://vimeo.com/865530661 Video julkaistaan Tapiola Sinfoniettan YouTube-kanavalla 21.9.2023.
- Lataa Juha Itkosen lehdistökuvat: https://aineistopankki.espoo.fi/l/Wbm9rdgD8WnK
- Lataa Tapiola Sinfoniettan lehdistökuvat: https://aineistopankki.espoo.fi/l/vv-wCLbkXJgg