15.06.2020 / Annika Kukkonen ja Maria Mäkinen

Kesäkuun 2020 blogi: Ikäystävälliset orkesterit

yhdessaolo_naapuruuspiiri_2018_kuva_katja_tahja_01  

Miten voidaan tuottaa palveluita niille ikääntyneille, jotka eivät pääse orkesterien luo? Ikäystävällinen orkesteri -käsikirja herättää keskustelua ikääntyneille suunnatusta yleisötyöstä ja kannustaa orkestereita syventämään asiakasymmärrystä, luomaan kumppanuuksia ja tekemään rohkeita kokeiluja.

Tänä keväänä käynnistyneessä Saavutettavat orkesterit -hankkeessa kehitetään orkesterien toimintaa ikääntyneiden parissa Suomessa ja Isossa-Britanniassa. Kaksivuotisella hankkeella lisätään kulttuurin ja taiteen yhdenvertaista saavutettavuutta etsimällä keinoja tuoda orkesteritoiminta lähelle niitä, jotka eivät pääse orkesterien luo.

Hankkeen suunnitteluvaiheessa syksyllä 2019 ikääntyneiden kasvava määrä nähtiin asiana, johon orkestereiden olisi tartuttava. Kukaan ei osannut ennakoida, miten ajankohtaisesta hankkeesta oli kyse. Korona-epidemia heikensi entisestään monien asemaa kulttuuripalveluiden saavutettavuuden suhteen, ja orkesterien digitaalisten sisältöjen kehittämisestä on tullut entistä tärkeämpää.

Osana Saavutettavat orkesterit -hanketta on juuri julkaistu Ikäystävällinen orkesteri -käsikirja, joka toimii keskustelunavauksena tästä yleisötyöstä. Käsikirjassa ikäystävällisen orkesterin määritelmä luo viitekehyksen orkesterien palveluiden tuottamiselle. Hanke tarjoaa mallin palveluiden kehittämisen tueksi sekä erilaisia tuotantomalleja konserttisalien ulkopuolelle suunnattujen palveluiden kehittämiseen. Käsikirja täydentyy syksyllä 2021 Saavutettavat orkesterit -hankkeen pilottien kuvauksilla.

Jokainen orkesteri on erilainen, samoin sen tapa toimia. Mallien kopioiminen orkesterista toiseen sellaisenaan on harvoin mahdollista tai suositeltavaa. Olisi tärkeätä pohtia, ketä varten orkesterimme on olemassa. Millainen on orkesterimme yleisö ja minkä toivomme sen olevan tulevaisuudessa? Ketä toimintamme palvelee ja millä tavoin? Kuka jää ulkopuolelle ja miksi? Valmiiden prosessien ja toimintamallien sijaan haluamme herättää ajatuksia ja keskustelua asiakaslähtöisyydestä orkesterin toiminnan ytimessä.

Ikääntyneiden tavoittamisen haastetta ei ratkota yksin, vaan tarvitaan monialaista yhteistyötä. Käsikirja ja sen taustalla oleva kehittämistyö perustuvat vahvasti kumppanuuksiin ja verkostoihin. Orkesterien yleisötyön kehittämisessä tiivis yhteistyö sosiaali- ja terveyspalveluiden toimijoiden kanssa on erityisen tärkeää niiden saavuttamiseksi, jotka eivät pääse orkestereiden luo.

Orkesterien välinen yhteistyö, jakaminen ja yhdessä kehittäminen ovat välttämättömiä yleisötyössä. Saavutettavat orkesterit -hankkeen partneriorkesterit, Helsingin kaupunginorkesteri, Kuopion kaupunginorkesteri, Lapin kamariorkesteri, Tapiola Sinfonietta ja Turun filharmoninen orkesteri, ovat osallistuneet aktiivisesti kehittämistyöhön ja jakaneet arvokasta tietoa ja osaamista. Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n jäsenorkesterit tarjosivat myös arvokasta tietoa jäsenkyselyn kautta. Työ yhteisen kehittämisen parissa jatkuu ensi kaudella.

Myös muotoiluajattelu on ohjannut kehittämistyötä. Käsikirjasta löytyvän ikäystävällisen musiikkikokemuksen muotoilun malli on laadittu mukaillen muotoiluprosessia: tutki, määritä, suunnittele, toteuta. Keskeistä muotoiluajattelulle on asiakaslähtöisyys ja kokeilut. Kannustammekin rohkeasti syventämään asiakasymmärrystä ja heittäytymään ennakkoluulottomasti kokeiluihin. Tässä on avuksi utelias, empaattinen ja avoin mieli.

Annika Kukkonen
yleisötyön tuottaja, Helsingin kaupunginorkesteri

Maria Mäkinen,
verkostomuotoilija, kulttuurisen vanhustyön asiantuntija

Ikäystävällinen orkesteri – Orkesterien ikääntyneille suunnatun yleisötyön käsikirja (pdf)

Julkaisu on toteutettu osana opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Saavutettavat orkesterit -hanketta.