01.06.2020

Kapellimestari Ryan Bancroft Tapiola Sinfoniettan taiteelliseksi partneriksi

Ryan Bancroft

Tapiola Sinfonietta on valinnut uudeksi taiteelliseksi partnerikseen kapellimestari Ryan Bancroftin, joka aloittaa kolmivuotisen kautensa syksyllä 2021. Nykyisistä partnereista Klaus Mäkelän kausi päättyy tuolloin, ja Marzi Nymanin kausi jatkuu edelleen.

Yhdysvaltalainen Ryan Bancroft nousi kansainväliseen tietoisuuteen vuonna 2018, jolloin hän voitti arvostetun nuorten kapellimestareiden Malko-kilpailun ensimmäisen palkinnon ja yleisöpalkinnon. Tämän jälkeen hän on debytoinut lukuisissa eurooppalaisissa orkestereissa, kotimaassaan Yhdysvalloissa sekä Kiinassa. Syksyllä 2020 hän aloittaa BBC:n Walesin kansallisorkesterin ylikapellimestarina.

”Nimitys Tapiola Sinfoniettan taiteelliseksi partneriksi on suuri kunnia. Näinä hankalina aikoina etsimme yhä tiiviimmin iloa ja lohtua taiteista; on rohkaisevaa, että meillä on myös kykyä katsoa innolla tulevaisuuteen. Työskennellessäni tämän orkesterin kanssa olen havainnut harvinaisen ja syvästi koskettavan asenteen musiikin tekemiseen: pyrkimyksen uudistaa konserttikokemusta, omistautumisen kamarimusiikin ihanteille ja kiitettävän yhdessä tekemisen hengen. Olen vilpittömän kiitollinen lämpimästä vastaanotosta mahtaville taiteilijoille, henkilökunnalle ja yleisölle.”

Ryan Bancroft debytoi Tapiola Sinfoniettassa lokakuussa 2019, ja lämmin suhde hänen, muusikoiden ja orkesterin hallinnon välille syttyi saman tien. Bancroft vierailee Tapiola Sinfoniettassa myös kaudella 2020/21. Orkesteri odottaa innolla yhteistyötä Bancroftin kanssa, jonka monipuolinen muusikkous – eri tyylilajit käsittävä ohjelmisto, sisäistetyt tulkinnat sekä useiden instrumenttien hallinta −  on tehnyt vaikutuksen sekä yleisöön että kriitikoihin.

“Odotan innolla ensimmäistä yhteistä kauttamme, ja yhtä lailla odotan nyt tulevaa kautta, jolloin esitämme kaksi hyvin erilaista ja orkesterin monipuolisuutta esittelevää ohjelmaa. Toinen on elähdyttävä kokonaisuus, jonka säveltäjänimiä ovat Tristan Murail, Thomas Adès ja W.A. Mozart, ja toisessa taas on Sebastian Hillin, Franz Schrekerin, Charles Ivesin ja Richard Straussin mietiskelevämpiä teoksia. Odotan malttamattomana töiden alkamista.”

”Ryan Bancroftin ensikosketus orkesterin kanssa oli sähköinen. Jo ensimmäisten harjoituspäivien aikana muusikot vetosivat hallintoon, että tuleehan Ryan pian uudelleen? Odotamme ilolla uuden yhteistyön alkua”, kertoo Tapiola Sinfoniettan vs. intendentti Anna Jaskiewicz.