06.11.2023
Kannanotto Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin ammatillisen toiminnan jatkuvuuden puolesta
Kokkolan kaupunginvaltuustolle
Suomen Sinfoniaorkesterit ry vetoaa Kokkolan kaupunkiin, jotta Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin toiminta voisi jatkua.
Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä kaupunkistrategia 2022–25 on Kokkolan kaikkein keskeisin toimintaa ohjaava dokumentti. Se näyttää tietä kaupungin kehittämiselle määrittelemällä tärkeimmät teemat ja kärjet. Erityisesti elämyksellisyydelle on päätetty luoda rohkeasti edellytyksiä, koska kulttuuritoiminta on paraikaa elpymässä Kokkolassa vaikeiden pandemiavuosien jälkeen. Verkkosivuillaan kaupunki kertoo strategian muuttuvan teoiksi luottamushenkilöiden päätöksenteossa.
Elinvoimainen Kokkola rakentuu useasta eri tekijästä ja on vahvasti riippuvainen alueen veto- ja pitovoimasta. Kokkolan – houkuttavan ja koukuttavan kaupungin – elinvoimaohjelmassa ihminen nähdään kokonaisuutena, jonka ongelmia pyritään ennaltaehkäisemään. Tässä keskeisessä roolissa on monipuolinen kulttuuritarjonta ja siihen liittyvä elämyksellisyys.
Musiikki ja muu kulttuuri ovat keskeisiä hyvinvointia lisääviä tekijöitä. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kohtaa laajasti kokkolalaisia ja muita maakunnan asukkaita myös konserttisalien ulkopuolella. Viime vuonna kohtaamisia oli kymmeniä.
Kun sivistyspalveluista on tullut hyvinvointialueuudistuksen jälkeen kunnan keskeisin tehtäväalue, kunnan kulttuurirooli korostuu entisestään. Laissa kuntien kulttuuritoiminnasta määritellään entistä tarkemmin kuntien kulttuuritoiminnan tehtäviä ja tavoitteita kunnan peruspalveluna. Lain mukaan kunnilla on vastuu järjestää kulttuuritoimintaa ja tukea taiteentekijöitä, edistää kulttuurin ja taiteen yhdenvertaista saatavuutta ja monipuolista käyttöä ja luoda edellytyksiä ammattimaiselle taiteelliselle työlle ja toiminnalle.
Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on keskeinen kulttuuritoimija Kokkolassa ja koko maakunnassa. Orkesterin tuen leikkaaminen ei ole sopeutustoimi, vaan se vie edellytykset orkesterin toiminnalta. Mahdollisen tuen leikkaamisen myötä menetettyjä valtionosuuseuroja on mahdotonta saada takaisin.
Valtionosuus asettaa velvoittavia tavoitteita, jotka liittyvät laajan palvelutehtävän konserttitoimintaan, saavutettavuuteen ja kulttuurihyvinvointityöhön. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on sitoutunut tähän vuoteen 2028 saakka, jonne asti valtionosuus on tällä hetkellä myönnetty.
Myönnetty valtionosuusrahoitus edellyttää, että orkesterin rahoitus pysyy tavoitteiden toteuttamisen mahdollistavalla tasolla. Orkesterin tuen mahdollisen leikkaamisen myötä tämä tavoite jää haaveeksi. Pahimpana uhkakuvana voi olla jopa valtionavustuksen takaisinperintä, mikäli Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri ei pysty toteuttamaan valtionosuuden perustana olevaa suunnitelmaa.
Suomen Sinfoniaorkesterit ry on vakuuttunut siitä, että kulttuuri on konkreettinen keino toteuttaa Kokkolan kaupunkistrategian vaativat tavoitteet. Suomalaisen musiikkielämän ja orkestereiden toiminta rakentuu pitkäjänteiselle kehittämistyölle. Saavutettu korkea taso menetetään nopealla aikataululla, jos Kokkola leikkaa Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin tukea.
Toivomme Kokkolan kaupungilta orkesterin ammatillisen toiminnan jatkumisen ja myös vuosittaisen valtionavustuksen tason turvaavaa ratkaisua. Henkiseltä kooltaan asukaslukuaan isompi Kokkola tarvitsee orkesterin, jolle on vieläpä valmistumassa uusi sali.
Helsingissä 5.11.2023
Suomen Sinfoniaorkesterit ry
Pekka Seppänen
puheenjohtaja
Iiris Lehtonen
Toiminnanjohtaja