30.04.2021
Kajsa Dahlbäck ja FiBO vievät striimikonsertissaan 7.5. Bachin ajan Leipzigiin
Musiikkia Leipzigista J. S. Bachin ajalta
Suomalaisen barokkiorkesterin (FiBO) Ritarihuoneen residenssisarjan kevään viimeinen konsertti toteutuu striimauksena, minkä lisäksi tallenne on katsottavissa viikon ajan. Sopraano Kajsa Dahlbäck ja FiBO Players vievät kuulijat 1700-luvun alun Leipzigin suosituimman konserttipaikan Café Zimmermannin salonkiin, jossa Bachisches Collegium Musicum -nimellä Johann Sebastian Bachin johdolla toiminut yhtye esitti niin hänen omaa tuotantoaan kuin muiden aikakauden säveltäjien teoksia.
Yksi merkittävä juonne nykyisen konserttikulttuurin syntyhistoriassa olivat barokin ajan Saksan yliopistokaupunkien Collegium Musicum -musiikkiseurat. Leipzigin vauraassa kauppakaupungissa toiminta sai alkunsa yliopiston piirissä 1600-luvun loppupuolella. Johann Sebastian Bach (1685–1750) otti johtaakseen kaupungin Collegiumin 1720-luvulla. Bachisches Collegium Musicum -nimellä yhtye konsertoi viikoittain.
Tunnetuin Leipzigin konserttipaikoista oli Café Zimmermann, jossa musisoitiin talvisin sisällä salongissa ja kesäisin ulkona puutarhassa. Bachille Collegium Musicumin konsertit tarjosivat mahdollisuuden tuoda esiin maallista soitinmusiikkia, jolle ei kirkon piirissä ollut kysyntää.
Konsertissa kuultava Bachin D-duuri-cembalokonsertto (BWV 1 054) pohjautuu E-duuri-viulukonserttoon. Sähäkkä avausosa, sielukas hidas osa ja hilpeän tanssillinen finaali muodostavat loistokkaan kokonaisuuden. Köthenin hovissa työskentelyn aikana syntyneestä Das wohltemperierte Klavier -kokoelmasta (BWV 889) kuullaan preludi ja fuuga a-molli.
Johann Sebastianin pikkuserkku Johann Bernhard Bach (1676–1749) työskenteli urkurina ja hovimuusikkona muun muassa Magdeburgissa ja Eisenachissa. Collegium Musicum esitti ainakin Johann Bernhardin alkusoittosarjoja, joihin nyt kuultava G-duuri-sarja lukeutuu. Sarjojen lisäksi Johann Bernhardin musiikkia on säilynyt vain vähän.
Georg Friedrich Händelin (1685–1759) kantaatti Armida abbandonata (Hylätty Armida, HWV 105) kertoo taikavoimilla varustetusta pakanavaltiattaresta Armidasta, joka menettää lemmittynsä. Onnetonta rakkauttaan raivoavasta, riutuvasta Armidasta tuli erittäin suosittu aihe kuvataiteessa ja oopperassa. Traagisten naishahmojen tunteita syväluotaavat monologit olivat maallisten kantaattien kestoaiheita.
Pe 7.5.2021 klo 19, katsottavissa 14.5. asti
BACHIN COLLEGIUM MUSICUM
Café Zimmermannin salongissa
J.S. Bach – Händel – J. B. Bach
Kajsa Dahlbäck, sopraano
FiBO Players:
Kreeta-Maria Kentala, viulu
Anthony Marini, viulu
Tuula Riisalo, alttoviulu
Jussi Seppänen, sello
Petteri Pitko, cembalo
Eero Palviainen, teorbi
Lue lisää: https://fibo.fi/konsertit/2021/bachin-collegium-musicum/
Liput 15 € / 40 € (kannatuslippu) + 1 €:n toimitusmaksu (pdf- tai mobiililippu) tilausta kohti: https://www.tiketti.fi/suomalainen-barokkiorkesteri-bachin-collegium-musicum-lippuja/74037
Striimin ja tallenteen katselu: https://tiketti.stream/fi/stream/74038
Kuvassa Kajsa Dahlbäckin, kuvaaja Jouni Harala