04.12.2025 / Olli-Pekka Tuomisalo
”Kaikki kaikesta” – kotimaisen orkesterihistorian jäljillä

Entä jos… Gabriel Faurén Pavane olisi saanut Suomen ensiesityksensä Oulussa Toivo Kuulan johdolla 1911, reilut kaksi vuotta ennen Helsingin-esitystä? Tai Richard Straussin ensimmäinen käyrätorvikonsertto Porin Orkesterin konsertissa Kalle Anderssonin esittämänä, yli 30 vuotta ennen Holger Fransmanin esitystä? Debussyn Nocturnes ja Mozartin Klarinettikonsertto olisivat saaneet Suomen ensiesityksensä Tampereella? No, itse asiassa kaikki nämä ajatusleikit ovatkin totta – esimerkiksi Tampereen orkesteri on vuosikymmenten saatossa soittanut vieläpä kymmeniä kansainvälisiä merkkiteoksia ensi kerran Suomessa.
Musiikkielämämme historiankirjoitus on ollut erittäin Helsinki-, Turku- ja Viipuri-keskeistä. Kuten näistä edellä olevista esimerkeistä voi nähdä, on ympäri Suomea ollut aktiivista toimintaa kauan ennen nykymuotoista orkesterikenttäämme. Vai mitä muuta voi sanoa siihen, että muutaman tuhannen asukkaan Kristiinankaupungissa toimi 1800-luvun loppuvuosina 30-henkinen orkesteri, joka hyvin pian uskaltautui esittämään Beethovenin ja Haydnin sinfonioita? Tai että yksi suurimpia orkestereita maassamme 1920-luvulla oli Kajaanin Seminaarin orkesteri? Ja hei, olihan Kokkolassa ja Kuopiossa jo 1790-luvulla orkesteritoimintaa!
Mistä minä, saksofonitohtori, eksyin tutkimaan tutkimatonta konserttihistoriaamme? Oman soittimen historian intohimoinen koluaminen sai seuraa orkesteriemme historian kartoittamisesta, kun joulun välipäivinä 2019 silmiini osui valokuva Rauman Soitannollisen Seuran orkesterista vuodelta 1927 – kuvassa mukana viulun kanssa isoisäni isä. Innostuin penkomaan arkistoja ja sain parissa viikossa kerättyä Raumalla 1915–1927 toimineen orkesterin tarinan kasaan ja innostuin saman tien jatkamaan varhaisen orkesterikenttämme kartoittamista.
Asioilla on tapana levitä räjähdysmäisesti, sillä harvoin maltan rajata tekemisiäni. Niinpä nyt joulukuun alussa 2025 julkaistava kolmas tietokirjani ”Varhaiset sinfoniaorkesterimme” sisältää esittelyt lähes kuudestakymmenestä jousipohjaisesta orkesterista ja lisäksi valtavasti uutta tietoa eri orkesterisoitinten solistisesta historiastamme. Ja jotta tekeminen ei olisi loppunut, syvensin tietämystäni keräämällä näiden orkesterien kaikki konsertit ohjelmineen tietokannaksi. Nyt, syksyllä 2025 tämä materiaali käsittää lähes kaikki Suomessa pidetyt orkesterikonsertit vuodesta 1773 vuoteen 1944. Työ jatkuu seuraavien neljän vuoden ajan ja tavoitteena on saada kaikkien orkesteriemme kaikki esitykset listattua vuosituhannen vaihteeseen asti.
Samalla kerralla – 4.12.2025 – julkaistaan siis mainittu kirja sekä nettisivu, jolta löytyvät kaikki nämä konserttitiedot.
Ja mihin kaikkeen tätä materiaalia voi hyödyntää? Jos Porissa halutaan tietää koska Beethovenin ensimmäinen sinfonia on esitetty kaupungissa ensi kerran: 5.11.1879! Tai kuinka paljon Aarre Merikannon orkesteriteoksia esitettiin eri orkesterien toimesta 1900-luvun aikana? Yllättävän paljon siihen nähden, että häntä on pidetty paitsioon joutuneena säveltäjänä.
Itsestään selvimpiin kysymyksiin voisi kuulua: Kuinka paljon ja kuinka varhain Sibeliuksen orkesterimusiikkia soitettiin muualla kuin suurimmissa kaupungeissa? Ja vastaus: hyvin varhain ja todella paljon – tarkat faktat löytyvät tekemällä jälleen hakuja orkesterikohtaisesti. Entäpä tiedot oman soittimeni ensimmäisistä solistiesityksistä? Vastaus: Turussa helmikuussa 1928, solistina saksofoninsoiton maailmanmestari Josef Kaartinen.
Moni tuttu ja tuntematon on ihmetellyt, että missä välissä ehdin tällaisen urakan tehdä, kun kuitenkin konsertoin vuodesta toiseen varsin ahkerasti, levytän uutta suomalaista musiikkia sen kun kerkeän, opetan puolikkaan lehtoraattini edestä, elän normaalia arkea (!) ja niin edelleen. Auttanee, että on vähäuninen ja herää 05-06 aikoihin, eli ehtii tehdä jo ennen muun perheen heräämistä pari tuntia tutkimustöitä aamukahvin avulla, sillä muuten en itsekään ymmärtäisi miten viidessä vuodessa on ehtinyt tehdä noin viisituhatta tuntia ilmaista harrastustyötä sinfoniaorkesterien, muiden tutkijoiden ja kenen tahansa tietoa etsivän hyväksi.
Ja miksi? Koska hyvä elämä ainakin itselleni tulee hyvistä teoista ja päämäärästä hyvän perinnön rakentamisesta ja jättämisestä seuraaville polville.
Olli-Pekka Tuomisalo
Lisää tietoja projekteista ja tekijästä:
www.ollipekkatuomisalo.com
www.orkesterikonsertitsuomessa.fi
