12.11.2020

Jyväskylä Sinfonian Santé! matkaa helmeilevän huilun ääreen

Alexis Roman (2)

Thirietin huilukonserton myötä Alexis Roman jättää hyvästit Jyväskylä Sinfonialle siirtyessään Suomen Kansallisoopperan soolohuilistiksi. Kapellimestari Erkki Lasonpalo johtaa kuulijat samana iltana myös Dvořákin Tšekkiläisen sarjan pyörteisiin.

Marraskuun viimeisessä konsertissa päästetään lentoon Jyväskylä Sinfonian oma Alexis Roman, joka aloitti kuluvana syksynä Suomen Kansallisoopperan soolohuilistina. Hän ilahduttaa kuulijoita sielukkaalla ja helmeilevällä Thirietin huilukonsertolla, joka tuo tuulahduksen etelämaalaista eloisuutta arktiseen kaamokseen. Maurice Thiriet on paremmin tunnettu elokuva- ja balettimusiikin säveltäjänä, ja niinpä hänen konserttonsakin tulvii siroa välittömyyttä ja kuplivaa viehkeyttä kuin lasillinen samppanjaa gallialaisessa kevätauringossa!

Konsertin saapuu johtamaan jo muutamaan otteeseen Jyväskylässä vieraillut Erkki Lasonpalo, joka tempaisee kuulijat mukaansa myös Dvořákin Tšekkiläisen sarjan pyörteisiin. Santé! -konsertti kuullaan Jyväskylän teatteritalossa 25.11. klo 18 ja 20.

Konsertti uusitaan 26.11. klo 18 Äänekosken Suolahtisalissa. Jyväskylä Sinfonia on saanut avustusta konserttivierailuihin opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Konsertti järjestetään yhteistyössä Äänekosken kulttuuritoimen kanssa.

Lue lisää konsertista

Liput: Lippu.fi: 31,50 / 29,50 / 13,50  € + toimitusmaksut alk. 1 € 
Teatterin lippumyymälä: 29 / 27 / 12 €