14.12.2021
Joensuun kaupunginorkesterin kevätkauden 2022 ohjelmisto on julkaistu
Joensuun kaupunginorkesterin kevätkauden 2022 ohjelmisto on nyt julkaistu. Kevätkausi pitää sisällään yhteensä 13 konserttia, joista seitsemän on kausikorttikonsertteja. Kevätkauden kausikortit ovat myynnissä 15.12.-31.12.2021 välisenä aikana. Itse kevään konserttien lipunmyynti käynnistyy 2.1.2022 ja ensimmäisestä konsertista pääsee nauttimaan torstaina 27.1., kun Jouset valokeilassa käynnistää kevään konserttikauden.
Joensuun kaupunginorkesterin taiteellinen johtaja, ylikapellimestari Eero Lehtimäki on suunnitellut ohjelmiston sisään muutamia keskenään yhteneväisiä konserttipareja. Kussakin konserttiparissa Eero Lehtimäki johtaa toisen sinfoniakonserteista ja toisessa saman aiheisessa konsertissa orkesteria johtaa vieraileva kapellimestari:
”Ohjelmiston rakenteessa on myös uusi arkkitehtoninen elementti, jonka kautta voi jäsentää tai valikoida konserttikokonaisuuksia: konserttiparit. Näissä ollaan saman aiheen parissa kaksi peräkkäistä konserttia, joista toisen johtaa vieraileva kapellimestari ja toisen minä. Pareja löytyy keväästä kaksi: ensimmäinen (Klassismin kunnioitus ja Mestarit jalustalla) katsoo arvostaen klassismin aikaan, ja toinen (Vierailuja Pariisissa ja Kesäinen Pariisi) vie matkalle tämänhetkiseen kotikaupunkiini.” Eero Lehtimäki kertoo.
Kevään viihdekonsertissa pääsemme matkalle James Bondin maailmaan. Bondin matkassa-viihdekonsertissa kuullaan ajattomia Bond-klassikoita, sekä tunnussävelmiä, sillä onhan syksyllä 2021 elokuvateattereissa nähty Bond-elokuva No Time to Die vielä tuoreessa muistissamme. Laulusolistina kevään viihdekonsertissa Bond-kappaleita tulkitsee Diandra.
”Tässä kohtaa on hyvä hetki kumartaa syvään ja kertoa, kuinka syvästi kiitollinen olen sekä meidän huikealle orkesterillemme että upealle, innostuneelle ja uteliaalle yleisölle, josta on muodostunut yhteisö. Kauteni saa hyvän huipennuksen tästä kevätkaudesta, jossa on paljon kansainvälisiä vieraita, kotimaisia tähtiä sekä viihdettä ja lastenmusiikkia. Kaupunginorkesteri osoittaa todella olevansa kaupungin orkesteri, joka tarjoaa korkeatasoista musiikkia kaikille.” -Eero Lehtimäki
Joensuun kaupunginorkesterin ohjelmisto kevät 2022
to 27.1 klo 19 “Jouset valokeilassa”, Carelia-sali KAUSI
Kapellimestari Florian Donderer
- E. Rautavaara: Pelimannit, The Fiddlers, Op.1
- F. Bridge: Suite for string orchestra; Notturno
- J. Haydn: Concerto for violin and orchestra no 1, C-major, Hob.VIIa
- A. Dvorak: Serenade for strings, E-major, op.22
to 3.2. klo 19 “Klassismin kunnioitus”, Carelia-sali KAUSI
Kapellimestari Eero Lehtimäki, solisti Tami Pohjola, viulu
- Ibert: Hommage à Mozart
- Prokofjev: 2. viulukonsertto
- Mozart: Sinfonia nro 38, “Prahalainen”
to 10.2. klo 19 “Mestarit jalustalla”, Carelia-sali KAUSI
Kapellimestari Judith Kubitz, solisti Jonathan Leibovitz, klarinetti
- Anna Clyne: Sound and Fury
- Mozart: klarinettikonsertto
- Schubert: Sinfonia nro 5
to 24.2 klo 19 “Yhteisiä uutuuksia” MUSIIKKITALVEN ILMAISKONSERTTI
Kapellimestarit Eero Lehtimäki ja Anatoly Rybalko, Petroskoi: Big Music for Small Cities
- Tilausteos
to 3.3. klo 18 “Sininen pallo-lastenkonsertti” LAPSET
Kapellimestari Jaakko Jauhiainen, Tuomo Rantakari Pikku Kakkosesta
- Claude Debussy: Petite suite
- Maurice Ravel: Ma Mère l’Oye
to 17.3 klo 19 “Vierailuja Pariisissa”, Carelia-sali KAUSI
Kapellimestari Simon Crowford-Phillips, solisti Iiro Rantala
- Mozart: Sinfonia nro 31, “Pariisilainen”
- Gershwin: An American in Paris
- Malmlöf Forssling: Release?
- Hans Ek: Soundscapes
to 24.3 klo 19 “Kesäinen Pariisi”, Carelia-sali KAUSI
Kapellimestari Eero Lehtimäki, solisti Suzana Bartal, piano
- Honegger: Pastoral d’été
- Saint-Saëns: Pianokonsertto nro 2
- Farrenc: Sinfonia nro 1
to 31.3 klo 19 “Läheisten paluu”, Carelia-sali KAUSI
Kapellimestari Jurjen Hempel, solisti Elina Raijas, huilu
- C.M von Weber Peter Schmoll und seine Nachbarn
- J. Ibert: huilukonsertto
- J. Haydn: Sinfonia nro 103, Es-duuri
to 7.4 klo 19 “Bondin matkassa”, Carelia-sali VIIHDE
Kapellimestari Antti Rissanen, solisti Diandra
-Musiikkia James Bond -elokuvista
ke 13.4 klo 18 “Johannes-passio”, Joensuun ev.lut. kirkko PASSIO
Kapellimestari Matias Häkkinen
kuoro: Canzonetta, kuoronjohtaja Janne Piipponen
ke 20.4 klo 19, ‘Kamarimusiikin helmiä’, Joensuun konservatorio
to 28.4 klo 19 Wappukonsertti “Wappu Retuperällä”
Joensuun kaupunginorkesteri & Retuperän WBK, joht. Audio Dubbado
Rahmaninov: Scherzo d-molli
- Elomme päivät
- Trapetsi-marssi
- Straussin käyrätorvikonsertto
- Audi Quattro Stagion Wagon
- väliaika
- Karmee
- Woimailu
- Beach: Bal masque
- Overture 1933
to 5.5 klo 19 ”Suuret kiitokset”, Carelia-sali KAUSI
Kapellimestari Eero Lehtimäki, solistit Minna Pensola ja Iiro Rantala
- Mozart: Pianokonsertto A-duuri