28.09.2021
Helsinki Early Music Festival tuo kaksi pohjoismaista barokkiorkesteria konsertoimaan Helsinkiin ja tarjoaa myös humalluttavan barokki-iltaman
1.–10.10.2021 järjestettävä Helsinki Early Music Festival sisältää 13 erilaista tapahtumaa Helsingin keskustassa, Kaarelassa, Vallilassa ja yhden Espoossa. Konserttien lisäksi ohjelmassa on myös kuulijoita osallistavia tapahtumia. Festivaalin järjestäjien Suomalaisen barokkiorkesterin (FiBO) ja Encanto Music -yhdistyksen myötä barokkimusiikki yhdistää kaikkia tapahtumia.
Yksi festivaalin ehdottomista ilonaiheista on useiden peruuntumisten jälkeen toteutuvat kahden pohjoismaisen barokkiorkesterin vierailut: norjalainen Barokkanerne solistinaan nokkahuilisti Ingeborg Christopherson pääsee esittämään Ritarihuoneella 4. lokakuuta kehutun kokonaisuutensa Venetsian tasavallan 1600- ja 1700-lukujen musiikillisesta perinnöstä. Tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan viettävä Pohjoismaiden vanhin barokkiorkesteri Drottningholmin barokkiyhtye Ruotsista vie Saksalaisessa kirkossa 8. lokakuuta Aurinkokuninkaan ajan Ranskaan.
Kun samassa kaupungissa on kolmen barokkiorkesterin jäseniä, on tietenkin pakko hyödyntää tilaisuus ja järjestää yhteiskonsertti! 7. lokakuuta Kannelmäen kirkossa soittaakin kolme kamariyhtyettä, joista jokaisessa on muusikoita Suomesta, Ruotsista ja Norjasta.
Festivaalin muissa konserteissa Tapiola Sinfonietta soittaa 1. lokakuuta viulisti Georg Kallweitin johdolla Johann Sebastian Bachin ja tämän poikien teoksia, Georg Kallweit ja Encanto House Band esittävät 2. lokakuuta J. S. Bachin, Vivaldin ja Caldaran teoksia, ja Suomalainen barokkiorkesteri, Antti Tikkanen ja solistina kitaristi Petri Kumela vievät 6. lokakuuta 1600- ja 1700-lukujen wieniläisten musiikkiaarteiden pariin. Viimeisessä konsertissa lauantaina 9. lokakuuta baritoni Jussi Lehtipuu ja Encanto House Band viulisti Anthony Marinin ja cembalisti Marianna Henrikssonin johdolla tarjoavat humalluttavan iltaman, jossa päärooli on viininjuonnista ja viininviljelyksestä, näyttämötaiteesta, päihtymyksestä ja hurmiosta vastanneella roomalaisten Bacchus-jumalalla.
Muista tapahtumista suurin osa keskittyy Kaarelaan, jossa FiBOlla on ollut pian kolmen vuoden ajan Helsinki-mallin Juurilla-hanke, jossa kaarelalaisilla on mahdollisuus osallistua kulttuurin tekemiseen. Isoin Kaarelan tapahtumista on 3. lokakuuta Kannelmäen kirkossa toteutuva Kohtaamisia barokkitorilla, jossa esiintyy niin lapsia kuin aikuisiakin, niin harrastelijoita kuin ammattilaisiakin.
Osa tapahtumista on maksullisia, osaan on vapaa pääsy.
Kaikki tapahtumat löytyvät festivaalin sivuilta: https://helsinkiearlymusicfestival.fi