05.10.2020
Helsingin kaupunginorkesterin marraskuun ohjelma julkistettu – pianisti Kirill Gersteinista HKO:n residenssitaiteilija
Helsingin kaupunginorkesterin marraskuun konserttiohjelma on julkaistu. Musiikkitalossa kuultavien konserttien kapellimestareina ovat BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailija Dalia Stasevska, HKO:n aiempi ylikapellimestari John Storgårds sekä kaupunginorkesterissa ensimmäistä kertaa vieraileva yhdysvaltalainen Leonard Slatkin. Solisteina ovat klarinetisti Kari Kriikku, lyömäsoittaja Colin Currie sekä pianisti Kirill Gerstein.
Helsingin kaupunginorkesteri valitsee jatkossa vuosittain vaihtuvan residenssitaiteilijan. Marraskuussa kuultavat konsertit käynnistävät pianisti Kirill Gersteinin residenssijakson HKO:ssa. Kahden nyt kuultavan konsertin lisäksi hän vierailee orkesterin solistina myös tulevalla kevätkaudella.
”Jo useamman vuoden jatkunut yhteistyö Kirill Gersteinin kanssa on orkesterille merkittävä ja mieluisa asia. Hän aloittaa residenssijaksonsa soittamalla molemmat Brahmsin pianokonsertot, mikä on jo itsessään suuri uroteko. Olen iloinen, että poikkeustilanteessakin voimme soittaa täysipainoista orkesteriohjelmistoa yleisöllemme Musiikkitalossa”, sanoo intendentti Aleksi Malmberg.
Syys-lokakuun aikana orkesterin muusikot ovat esiintyneet lukuisissa kamarimusiikkikonserteissa ympäri Helsinkiä. Kaupunginkirjaston kanssa yhteistyössä järjestettävä kirjastokiertue on saanut lämpimän vastaanoton lähikirjastojen yleisöltä, ja kiertue jatkuu lokakuun loppupuolelle asti.
Lipunmyynti, maskisuositus ja ohjeet turvalliseen konserttikäyntiin
Marraskuun konserttien kesto Musiikkitalossa on reilun tunnin, eikä niissä ole väliaikaa. Lipunmyynti käynnistyy tiistaina 6.10. Kuhunkin konserttiin on myynnissä n. 400 istumapaikkaa, jotka on sijoiteltu konserttisaliin väljästi, voimassa olevat turvavälimääräykset huolellisesti huomioiden.
Syyskauden kaikkiin konsertteihin on myynnissä ainoastaan kertalippuja, kevätkaudella 2020 varattuina olleet kausikorttipaikat on siirretty automaattisesti kevätkaudelle 2021. Joulukuun konserttiohjelmisto julkaistaan myöhemmin. Muutokset ohjelmistossa ja lipunmyynnissä ovat poikkeustilanteen aikana mahdollisia.
HKO:n konserttiliput ovat myynnissä Ticketmasterissa, p. 0600 10 800 (1,98 e/min+pvm), www.ticketmaster.fi/hko (suosittelemme lippujen ostamista verkosta).
Helsingin kaupunki on antanut kaikille yli 15-vuotiaille asukkaille suosituksen käyttää maskeja julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontaktia on vaikea välttää. Suositus on voimassa kaikissa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan palveluissa, myös kaupunginorkesterin konserteissa.
Lisätietoa maskisuosituksesta: www.hel.fi/uutiset/fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/laajennettu-kasvomaskisuositus-nakyy-kulttuurin-ja-vapaa-ajan-palveluissa
Ohjeet turvalliseen konserttivierailuun on koostettu verkkosivuille: www.helsinginkaupunginorkesteri.fi/musiikkitalo
Konsertit Musiikkitalossa marraskuussa 2020
pe 6.11.2020 klo 19.00
Dalia Stasevska, kapellimestari
Kari Kriikku, klarinetti
Ralph Vaughan Williams: Fantasia Thomas Tallisin teemasta
Jukka Tiensuu: Puro, klarinetille ja orkesterille
Jean Sibelius: Sinfonia nro 4
ke-to 11.-12.11.2020 klo 19.00
Leonard Slatkin, kapellimestari
Colin Currie, lyömäsoittimet
Tan Dun: Concerto for Water percussion and orchestra
Johannes Brahms: Serenadi nro 1
ke 25.11. klo 19.00
John Storgårds, kapellimestari, viulu
Kirill Gerstein, piano
Anton Webern: Neljä kappaletta viululle ja pianolle
Johannes Brahms: Pianokonsertto nro 1
to 26.11. klo 19.00
John Storgårds, kapellimestari, viulu
Kirill Gerstein, piano
Anton Webern: Neljä kappaletta viululle ja pianolle
Johannes Brahms: Pianokonsertto nro 2