20.01.2021
Conrad Tao muovaa klassisen musiikin tulevaisuutta

”Rajojen ylittäminen. Koen sen olevan minulle musiikillisen esityksen kaikkein elävimmin inhimillinen aspekti”, sanoo RSO:n tammikuun erikoisvieras, pianisti Conrad Tao, joka on yhtä tunnettu myös säveltäjänä kuin yhteiskunnallisena ajattelijanakin.
Alun perin viiden konsertin mittaiseksi suunniteltu Taon minifestivaali on jouduttu koronan takia supistamaan kolmeen vain Ylen kanavilla kuultavaan konserttiin. Ensimmäisessä konsertissa 22.1. Tao esittää Beethovenin pianokonserton ja 27.1. Andrew Normanin pianokonserton. Ravelia ja Poulencia sisältävän kamarimusiikkikonsertin radiointi lähetetään 26.1. ja sitä voi seurata myös Facebook-livessä RSO:n Facebook-sivulla 24.1.
Ihmelapsesta mielipidevaikuttajaksi
Kiinalaistaustainen, Yhdysvalloissa varttunut Conrad Tao alkoi jo puolitoistavuotiaana tapailla pianosta lastenlauluja. 8-vuotiaana hän esitti Mozartin A-duuri-pianokonserton ja 12-vuotiaasta asti hänellä on ollut oma manageri. Piano-opintonsa Tao suoritti arvostetussa Juilliard-musiikkikorkeakoulussa New Yorkissa ja opiskeli sävellystä Yalen yliopistossa.
Taon monipuolinen ja rajoja ylittävä muusikkous on tehnyt hänestä merkittävän esikuvan, jonka talouslehti Forbes nosti 30 kirkkaimman nuoren klassisen musiikin vaikuttajan listalle jo 17-vuotiaana. ”Taon nimi on usein liitetty niiden nuorten taiteilijoiden joukkoon, joiden toivotaan vievän muusikkouden käsitettä kohti uusia ulottuvuuksia”, sanoo ylikapellimestari Hannu Lintu.
Yhteiskunnalliseen keskusteluun Tao osallistuu mm. ohjelmistovalinnoillaan, mutta kansalaisaktivismi ei rajoitu vain taiteeseen. Huoli koronarajoitusten kurimuksessa kamppailevasta kulttuurialasta sai Taon ja mm. säveltäjien Nico Muhlyn ja Andrew Normanin perustamaan New Music Solidarity Fundin, joka jakaa tukirahoja koronan vuoksi työttömäksi jääneiden uuden luovan musiikin ja improvisaation freelancereille.
Vieraanamme Conrad Tao -konsertit:
22.1. klo 20
Hannu Lintu, kapellimestari
Conrad Tao, piano
Igor Stravinsky: Konsertto D-duuri
Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto nro 4
György Ligeti: Concert românesc
Suora lähetys Yle Teema & Yle Areena & Yle Radio 1
24.1. klo 15 Paavo-sali
Vieraanamme Conrad Tao – kamarimusiikkikonsertti
Conrad Tao, taiteellinen suunnittelu ja piano
Yuki Koyama, huilu
Kyeong Ham, oboe
Han Kim, klarinetti
Jussi Särkkä, fagotti
József Hárs, käyrätorvi
Francis Poulenc: Sekstetto
Maurice Ravel: Gaspard de la nuit
Yle Radio 1 26.1. klo 19.30
Facebook-live 24.1. klo 15
27.1. klo 20
Vieraanamme Conrad Tao
Sakari Oramo, kapellimestari
Conrad Tao, piano
Andrew Norman: Suspend, fantasia pianolle ja orkesterille
Béla Bartók: Divertimento jousille
Suora lähetys Yle Teema & Yle Areena & Yle Radio 1