01.02.2021

Bachin ja Mozartin teokset hurmaavat Kuopion kaupunginorkesterin verkkokonsertissa 4.2.

Kuusisto_Jaakko1_creditPetraTiihonen-AliasStudiot (1)

Ylikapellimestari Jaakko Kuusisto myös viulusolistina oboisti Kyeong Hamin vierellä

Kuopion kaupunginorkesterin Nopeita muutoksia –verkkokonsertissa torstaina 4.2. klo 19 soivat hurmaavat teokset W.A. Mozartilta, J.S. Bachilta ja Alessandro Marcellolta. Alun perin konserttiin oli suunnitteilla Maija Hynnisen oboekonserton kantaesitys, mutta vallitsevissa olosuhteissa ohjelmisto muutettiin nopealla aikataululla toiseksi. Kuopion Musiikkikeskuksessa taltioidun konsertin johtaa ylikapellimestari Jaakko Kuusisto, joka esiintyy myös viulusolistin roolissa. Hän tulkitsee yhdessä oboesolisti Kyeong Hamin kanssa Bachin kaksoiskonserton.

Kuopion kaupunginorkesterin Nopeita muutoksia -konsertin to 4.2. nimi kuvaa osuvasti ajan henkeä. Alun perin konserttiin oli suunniteltu mm. Maija Hynnisen oboekonserton kantaesitys. Uusien turvavälisuositusten myötä jouduttiin kuitenkin tekemään nopeita muutoksia ja siirtymään perinteisempään ohjelmistoon pienemmillä kokoonpanoilla.

Musiikin ihmelapsi, Wolfgang Amadeus Mozart kirjoitti sinfonian nro 27 17-vuotiaana viettäessään paljon aikaa Italiassa. Uljaasti soiva, hurmaava sinfonia oli tilausteos Milanoon. Mozartin aikalainen, Alessandro Marcello kuului puolestaan Venetsian aatelistoon. Marcellon tunnetuimpiin teoksiin lukeutuva oboekonsertto on valoisa sooloteos ja edustaa barokinajan tyyliä. Salanimellä julkaistussa teoksessa on Vivaldiin viittaavia piirteitä, ja teosta luultiinkin pitkään hänen säveltämäkseen.

Verkkokonsertti huipentuu barokin mestarin J. S. Bachin Kaksoiskonserttoon. Concerto grosson keskiössä on soolosoitinten välinen vuoropuhelu. Tätä vuoropuhelua käyvät Radion sinfoniaorkesterin 2. soolo-oboisti, eteläkorealainen Kyeong Ham ja ylikapellimestari Jaakko Kuusisto, joka esiintyy pitkästä aikaa myös viulusolistin roolissa oman orkesterinsa edessä.

Etukäteen samana päivänä 4.2. taltioitu Nopeita muutoksia -verkkokonsertti julkaistaan kaupunginorkesterin YouTube-kanavalla: https://bit.ly/KuopionKaupunginorkesteri_verkkokonsertit sekä kaupunginorkesterin  www-sivuilla   osoitteessa   www.kuopionkaupunginorkesteri.fi.   Verkkokonsertti on katsottavissa orkesterin YouTube-kanavalla konsertin jälkeen kevätkauden loppuun saakka. Myös 21.1. striimattu konsertti on katsottavissa orkesterin YouTube-kanavalla kevään 2021 ajan. 4.2. konsertin taltiointi toteutetaan yhteistyössä Taustamarkkinat BGMT Oy:n kanssa.

Kuopion kaupunginorkesteri julkaisee kevätkauden 2021 konsertteja sitä mukaa, kun korona-ajan yleisörajoitukset selviävät. Verkkokonserteista ja erilaisista tempauksista tiedotetaan tilannekohtaisesti.

Koronatilanteen aiheuttamasta epävarmuudesta johtuen Kuopion Musiikkikeskuksen vuoden 2020 lopussa vanheneviksi merkittyjen tai kesäkuun 2021 loppuun mennessä vanhenevien lahjakorttien voimassaoloaikaa jatketaan vuoden 2021 loppuun saakka