29.04.2021
Aluehallintoviranomaiset valmistelevat koronarajoitusten lieventämistä – Orkesterit valmiina ottamaan yleisöä konserttisaleihin toukokuussa
Hallituksen koronarajoitusten purkamissuunnitelma mahdollistaa yleisön ottamisen konserttisaleihin jo toukokuun puolella. Alueet, jotka ovat epidemian perustasolla, voivat järjestää 50 hengen tilaisuuksia heti kun aluehallintoviranomaiset ovat päättäneet asiasta. Useassa maakunnassa orkesterit voivat päättää kevätkautensa paikalla olevan yleisön kanssa. Esimerkiksi Oulu Sinfonia sekä Kuopion ja Mikkelin kaupunginorkesterit avaavat luvan saatuaan verkossa lähetettävät konsertit myös yleisölle. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri ja Lapin kamariorkesteri voivat kasvattaa yleisömääränsä 20 kuulijasta 50 kuulijaan.
Eteläisemmässä Suomessa joudutaan vielä odottamaan koronatilanteen paranemista, mutta orkesterit odottavat innolla elävää yleisöä konsertteihin. Orkesterialalla on vankka kokemus erikoisjärjestelyistä, joita turvallinen osallistuminen konsertteihin edellyttää. On tärkeää, että yleisöllä on taas mahdollisuus päästä kokemaan elävää musiikkia konserttisaleissa ympäri maata. Orkesterit myös haluavat tarjota koululaisille musiikillisia elämyksiä ennen kesäloman alkua.
Lisätietoja: https://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/konserttikalenteri/